Tietoja

Maria Huhmarniemi (syntynyt 1977 Rovaniemellä) työskentelee kuvataiteilijana käsitellen pohjoiseen liittyviä kysymyksiä sekä ympäristöasioita, kuten ihmisen ja luonnon suhdetta sekä ympäristövastuullisuutta, -politiikkaa ja -etiikka. Hänen teoksensa ovat tilasidonnaisia installaatioita näyttelytiloissa ja luonnonympäristössä. Tutkijana hän on kiinnostunut aktivistisesta nykytaiteesta, taideperustaisesta ympäristökasvatuksesta sekä taiteen ja matkailun yhteistyöstä. Huhmarniemi on väitellyt taiteen tohtoriksi vuonna 2016 aiheenaan nykytaiteilijan osallistuminen keskusteluihin ympäristökonflikteista. Huhmarniemi työskentelee Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa (vuodesta 2002 alkaen), lehtorina (vuodesta 2004 alkaen) kuvataidekasvatuksen ja soveltavan kuvataiteen alalla sekä erilaisissa taiteen, pedagogiikan ja aluekehityksen hankkeissa. Hän on toiminut Lapin taiteilijaseuran hallituksen puheenjohtajan vuodesta 2012 alkaen ja on myös Muu ry:n, Suomen biotaiteen seuran ja Pro Soveltavan taiteen tila ry:n jäsen. Huhmarniemi asuu osa-aikaisesti Rovaniemellä ja Muodoslompolossa Pajalan kunnassa Pohjois-Ruotsissa. Muodoslompolon kodissaan Arbetsstugalla hän ylläpitää taiteilijaresidenssiä.