Ympäristötaide vaikuttaa luontokokemukseen

Ympäristötaideteosten kokeminen esimerkiksi retkeilyreittien varsilla edellyttää kävelyä, pyöräilyä tai muuta vastaavaa liikkumista. Ympäristötaide voikin johdattaa luontoon, mitä pidetään yhtenä ympäristökasvatuksen tavoitteista. Teokset myös ohjaavat havainnoimaan luontoa: katsomaan tarkemmin, näkemään enemmän tai keskittymään aistimuksiin. Tässä Sirene-tutkijaverkoston blogissa esittelen Ympäristötaidetta Lapin matkailuun [Environmental art for tourism in Lapland] -hankkeen tuloksia ympäristökasvatuksen näkökulmasta.

Linkki blogitekstiin

Taidetta ja leikkiä metsässä

Art Äkäslompolossa minulla oli ilo työskennellä muusikko ja musiikkikasvattaja Teija Enrothin kanssa. Teimme lasten ympäristötaidereitin, jonka lähtökohtana oli aiemmin kehittämäni Lasten taideseikkailu -konsepti. Ideana oli lasten ja perheiden yhteinen taidetyöskentely metsässä, jossa on myös ympäristötaidetta. Toiminnan taustalla on tutkimustieto muun muassa siitä, miten myönteiset ympäristökokemukset lapsuudessa vaikuttavat aikuisenakin ympäristösuhteeseen ja miten lasten monenlaiset taidot kehittyvät metsäluonnossa. Metsä lasten leikin ja oppimisen ympäristönä tukee kasvua ja kehitystä.

Linkki Sirene-verkoston blogissa julkaistuun tekstiin.

Lapset tekevät äänimaisemia Uhkuu, puhkuu ja puhisee teokseni luona.