Taidehotellissa on mahdollisuuksia

Rovaniemi on matkailukaupunki, jossa matkailu kuitenkin keskittyy talvisesonkiin. Sesonkikeskeisyys haastaa taloudellista kestävyyttä, jonka keskiössä on työpaikkojen sekä majoituskapasiteetin ja esimerkiksi ravintolapalvelujen käytön ympärivuotisuus. Taloudellisen kestävyyden lisäksi matkailuun liittyy kulttuurinen ja sosiaalinen kestävyys tai kestämättömyys. Parhaimmillaan matkailu voi tukea kulttuurista elinvoimaa ja luoda työpaikkoja myös kaupungin veronmaksajille, ei vain sesonkityöläisille. Päätöksenteon tulee tukea sellaista elinkeinoelämää, joka on taloudellisesti, kulttuurisesti ja sosiaalisesti kestävää.

Rovaniemellä on keskusteltu kylpylä- ja kongressihotellista kohteena, joka voisi tuoda kaupunkiin kävijöitä eri vuodenaikoina. Nyt energiakriisin keskellä, kylpylähotelli näyttäytyy haaveelta, joka kaatuu korkeisiin kustannuksiin. Valiorannan kaava, jota kaupunginvaltuusto käsitteli 23.1., mahdollistaa kuitenkin kongressihotellin rakentamisen. Riittävän iso hotelli tukee Rovaniemeä tapahtumakaupunkina. Nyt avaan keskustelun myös taidehotellista konseptina, joka voisi olla vetovoimainen sekä matkailun kulttuurista ja sosiaalista kestävyyttä tukeva.

Taiteella on potentiaalisesti annettavaa matkailuelinkeinoon. Taidehotellissa voi olla teoskokoelma, joka on esillä aula-, kokous- ja ravintolatiloissa ja toisinaan myös huoneissa ja puistoalueella, ja joka voi nostaa esiin kansallista tai alueellista kulttuuria. Hotellit voivat vastaanottaa taiteilijoita residensseihin tai järjestää hiljaisina aikoina symposiumeja, joissa taiteilijat majoittuvat hotelliin ja työskentelevät sen ympäristössä.

Viime vuosina taidehotellien toimintatapa on suuntautunut tilaustöihin: taiteilijat toteuttavat teoksen hotellissa tiettyyn tilaan tai ympäristöön. Teokset integroituvat osaksi arkkitehtuuria tai maisemaa. Valotaide on tästä erinomainen esimerkki. Valotaide voi viihtyisyyttä ja turvallisuuden tunnetta sekä tuoda arkiseen ympäristöön esteettisiä elämyksiä.

Taidehotellin konseptiin voi kuulua näyttelyitä ja tapahtumia, jotka toimivat myös kaupunkilaisten kohtaamispaikkoina. Samalla hotelli voi tukea kulttuurista elinvoimaa ja tapahtumat ja kulttuuriväki voivat tuoda hotelliin toivottua ilmapiiriä.

Luontokohteissa hotellin taidekokoelma on lisäarvo maisemien ja retkeilyreittien ohella. Yleensä hotellien kokoelmat ovat kansallista taidetta mutta toisinaan myös alueellisista kuvataidetta ja taidekäsityötä. Taidemaailman yleisö kokee yleensä kiinnostavaksi ammattimaisesti kootut kokoelmat, jotka edustavat kiinnostavasti esimerkiksi tietyn maantieteellisen alueen, ajanjakson tai tyylisuunnan teoksia. Rovaniemellä tai Lapissa sijaitseva hotelli voi kerätä Lapissa asuvien taiteilijoiden teoksia tai kansainvälistä taidetta jollakin teemalla tai muulla rajauksella. Taidehotelli arktisen taiteen profiililla vahvistaisi Rovaniemeä arktisena muotoilupääkaupunkina. Lapin yliopisto kouluttaa taiteen asiantuntijoita taidekonseptien laatimiseen. Lapin taiteilijaseura on puolestaan kiinnostunut taiteilijaresidenssiyhteistyöstä hotellien kanssa.

Olen kirjoittanut taidehotelliaiheesta aiemminkin, vuonna 2018. Laajempi artikkeli löytyy täältä https://lauda.ulapland.fi/handle/10024/63484

Pohjoisen taiteella ilmastokriisin etulinjaan

Vuonna 2008 tein ilmastokriisi ja -aktivismi aiheisen installaation, jonka kantoi nimeä Ruokapöytäkeskusteluja / Maapallon keuhkot. Teoksessa oli ruokapöytiä, virkaamiani puiden muotoisia liinoja sekä haastatteluaineisto, jota pystyi kuuntelemaan kaiuttimina toimivista kulhoista. Tuohon aikaan käytettiin minidiskejä, joiden soittimet olivat pöydän alla. Haastatellut koskivat ruokavaliovalintoja, joilla ihmiset pyrkivät torjumaan ilmastonmuutosta. Haastattelin teokseen vegaaneja, kasvissyöjiä ja ihmisiä, jotka hakivat ruokaa kauppojen roskalavoilta. Teos kertoi sekä ilmastokriisistä että ilmastoaktivisteista. – Nykyään teen vähemmän taidetta mutta koulutan taiteilijoita ja kuvataideopettajia yhteiskunnalliseen osallistumiseen taiteen ja taidekasvatuksen keinoin.

Paneelissa ” Pohjoisen taiteella ilmastokriisin etulinjaan” juttelimme taiteesta ja taideperustaisesta toiminnasta, nuorten osallisuudesta ja aktivismista televisiolähetyksessä, Aurora-tulevaisuustapahtumassa. Kuvailimme, miten yhteisötaiteessa ja taidekasvatuksessa voi luoda mahdollisuuksia ilmastoahdistuksen käsittelyyn sekä mielipiteiden ilmaisuun ja vaikuttamiseen. Taide voi vahvistaa osallisuutta sekä kokemusta omasta toimintakyvystä. Keskustelemassa oli politiikan tutkija Jarmo Rinne, Lapin yliopiston professori Timo Jokela ja minä, moderaattorina toimi Maiju Saijets.

Aurora-tapahtumassa oli esillä myös nuorten ääni. Korinna Korsström-Magga ja Aki Lintumäki olivat tuottaneet Minun paikkani – Mu báiki – My Place -teoksen, jossa 22 nuorta Lapista, Pohjois-Savosta ja Etelä- Savosta kertoo tekstien, valokuvien ja videoiden avulla heille tärkeistä paikoista. Nuoret toivovat, että nämä paikat eivät tulevaisuudessa katoaisi.

Taiteen tekeminen tarjoaa mahdollisuuden käsitellä ilmastotunteita. Ilmastoaiheisen taiteen esittäminen voi puolestaan lisätä yleistä muutospositiivisuutta sekä painetta päätöksentekoa kohtaan. Demokraattisessa yhteiskunnassa päättäjät seuraavat mielipidekeskusteluja, joita taide ruokkii. Tämä kuvataiteen sekä kuvataideopetuksen potentiaali siirtymässä kohti ekologista, kulttuurista, sosiaalista ja taloudellista kestävyyttä tulee tunnistaa aiempaa paremmin.

Aurora-tulevaisuustapahtuma järjestetään Levillä toista kertaa. Kyseessä on vuosittainen tapahtuma, joka kokoaa merkittäviä ja kiinnostavia puhujia pohtimaan tulevaisuuden isoja kysymyksiä. Teemana on tänä vuonna tasa-arvo ja ilmasto. Aurorassa oli myös paljon taiteellisia produktiota Arcta Fast -koulutusmallin kehittämishankkeesta. Ideana on ollut mallintaa, miten Lapin taiteilija voi työllistyä tapahtumatuotannoissa ja miten taiteilijakoulutusta toteutetaan tyelämäläheisesti. Onnea kaikille osallistuneille taiteilijoille kuin myös heille, jotka työllään kertovat ilmaston muutoksen vaikutuksista sekä lämpenemisen hidastamisen välttämättömyydestä.

Aurora-tulevaisuustapahtuman keskustelut löytyvät YLE Areenasta: Pohjoisen taiteella ilmastokriisin etulinjaan.

Yksityiskohta teoksesta Ruokapöytäkeskusteluja / Maapallon keuhkot, 2008.

”Voice of Artists” ja arktinen yhteistyö

Kirjoitin Ekaterina Sharovan kanssa artikkelin Arctic Yearbook -julkaisuun. Tarkastelimme Voice of Artists -näyttelyä, joka oli esillä Lapin taiteilijaseuran galleriassa keväällä 2022. Näyttelyn teemana oli taiteilijoiden ympäristösuhde. Toisaalta näyttelyprojektissa pohdittiin taiteilijoiden yhteiskunnallista ja poliittista roolia kulttuurisen kolonialismin purkamiseen.

Voice of Artists -näyttelyn tausta oli kompleksinen: Lapin taiteilijaseura oli saanut rahoituksen jo vuosia aiemmin Suomen ja Venäjän väliseen kulttuuriyhteistyöhön, ja näyttelyyn oli kutsuttu teoksia alkuperäiskansoihin kuuluvilta taiteilijoilta. Venäjän hyökkäyssodan takia monet länsimaiset organisaatiot lopettivat taide-, tutkimus- ja kulttuuriyhteistyön venäläisten kanssa. Lapin taiteilijaseura kuitenkin toteutti näyttelyn, Tanja Koistisen kuratoimana. Näyttelyprojekti muodosti mahdollisuuden tarkastella taiteilijavetoisten, riippumattomien, taidejärjestöjen mahdollisuuksia yhteistyöhön Venäjän arktisella alueella.

Artikkeli on jatkoa pitkään jatkuneelle ja monisäikeiselle yhteistyölle, jonka tarkoituksena on ollut edistää kestävää kehitystä sirkumpolaarisen taide-, koulutus- ja tutkimusyhteistyön avulla, muun muassa Arctic Sustainable Arts and Design verkostossa. Ekaterina Sharova on tehnyt vastaava työtä Arkangelissa kansalaisjärjestössä Arctic Art Institute. Artikkelin teoreettinen tausta perustuu tutkimuksiin kriittisestä ja poliittisesta nykytaiteesta Venäjällä, Venäjän alueellisesta ja kulttuurisesta kolonialismista sekä kritiikistä nykytaiteeseen ja taidehistoriaan, jossa arktista aluetta ja kulttuuria katsotaan ja esitetään ulkopuolisin silmin ja eksotisoiden. Venäjän kulttuurin valtarakenteet ovat Moskovasta johdettuja ja kolonisaation purkamisen tarve on ollut arkitsella alueella toimivien tutkijoiden ja taiteilijoiden tunnistamaa jo vuosien ajan.

Tuomme esiin välttämättömyyden Venäjän ulossulkemiseen kansainvälisestä taide- ja kulttuuriyhteistyöstä, kuten Venetsian biennaalista ja muista kansallisen brändäyksen foorumeilta ja valtiojohtoisesta yhteistyöstä. Nostamme esiin myös haasteet, joita venäläisillä taiteilijoilla on rauhan, demokratian ja dekolonialismin edistämiseen Venäjällä, jossa sodan vastaisuus on kriminalisoitu. Toisaalta pohdimme ongelmia, joita kansainvälisen kulttuuri- ja tutkimusyhteistyön lopettamiseen liittyy. Propagandaan aukkoja tekevä suora vuorovaikutus katkeaa. Samalla Venäjän ulossulkemisesta on kerrottu venäläisessä mediassa cancelointina, eli tilanne on käännetty osaksi venäläistä propagandaa.

Artikkelin lopussa toteamme, että monet nykytaiteilijat ja kuraattorit lähtivät Venäjältä hyökkäyssodan alettua, mutta Venäjällä on vielä joitakin kriittisiä ja itsenäisiä taiteilijoita, tutkijoita ja kulttuurituottajia. He sekä maanpaossa olevat taiteilijat tarvitsevat tukea sodan vastaiseen mielipidevaikuttamiseen ja demokraattisen kehityksen edistämiseen.

Kuva: Inka Hyvönen, Art Ii Biennaali 2020 (olimme Ekaterinan kanssa kuraattoreja vuonna 2020)

Arctic Yearbook 2022 löytyy kokonaan verkosta: https://arcticyearbook.com/arctic-yearbook/2022

Artikkelin lähdemerkintä: Huhmarniemi, M. & Sharova, E. (Forthcoming, 2022). Art from the margins and colonial relations: to listen or to ban the Indigenous voices from Russia? In L. Heininen, H. Exner-Pirot & J. Barnes (Eds.), Arctic Yearbook 2022: The Russian Arctic: Economics, Politics and Peoples. Akureyri, Iceland: Arctic Portal. Available from  https://arcticyearbook.com/arctic-yearbook/2022/2022-scholarly-papers/436-art-from-the-margins-and-colonial-relations-to-listen-to-or-to-ban-artists-voices-from-russia

Taiteella ja muotoilulla kohti moninaisuutta

Arktista aluetta koskevat mielikuvat aiheuttavat niin sanottua arktistumista: mielikuvaa, jossa alue näyttäytyy esimerkiksi tyhjänä, talvisena ja koskemattomana erämaana tai loputtomana luonnonvarojen aittana. Tämä ei vastaa kaikkien alueella asuvien ihmisten kokemusta. Maria Huhmarniemi ja Mirja Hiltunen kirjoittivat artikkelin, joka perustuu pitkäaikaiseen taideperustaiseen toimintatutkimukseen, jonka tavoitteena on vaikuttaa nykytaiteeseen, taidekasvatukseen sekä osallisuuden vahvistumiseen arktisella alueella, erityisesti Rovaniemellä.

Kirjoittajat kertovat taiteesta, jota on toteutettu julkisessa kaupunkitilassa. Yksi tarkastelluista teoksista on Ishtarin portin pienoismalli, joka toteutui Naapuruus ja rakkaustalkoot -tapahtumassa. Kun Suomeen muuttaneet irakilainen aktivisti Al-Fateh Ali Mousa ja taidekasvattaja Saba Majid saivat turvapaikkapäätöksen, he halusivat antaa vastalahjana jotakin omaa kulttuuristaan kiitokseksi. He rakensivat pienoismallin Ishtarin portista, mikä tekona symboloi heidän rakkauttaan uutta kotimaataan kohtaan. Toisessa esimerkissä esitellään Huhmarniemen maisemavalokuvasarjaa. Kuvissa heiluu huiveja tuulessa kuin lippuja problematisoiden kansallisen identiteetin teemoja suhteessa maahan ja maahanmuuttoon. Kolmas esimerkki on saamelaisen taiteilijan Tomas Colbengtsonin teos Ruávinjargâ, joka oli esillä Wiping the Ice-Cream Off your Face -näyttelyssä.

Artikkelissa todetaan, että sosiaalisesti sitoutuneella taiteella voidaan edistää vähemmistökulttuurien tunnistamista, eri kulttuurien edustajien välisiä kohtaamisia sekä kulttuurisen moninaisuuden ja transkulttuurisuuden esittämistä julkisessa tilassa. Julkinen taide paikallisuuden identiteettisymbolina voi torjua arktistumista ja vahvistaa kulttuuri-identiteettiä. Taide voi luoda ymmärrystä moninaisuudesta, edistää avoimuutta erilaisia kulttuureja kohtaan sekä esitellä arktista aluetta kulttuurisesti rikkaana ihmisten kotina. Artikkelissa esitellään de-arktistumisen käsite arktisen kestävyyden ja kulttuurisen moninaisuuden tutkimukseen.

Artikkeli kirjoitettiin osana Acting on the Margins: Arts as Social Sculpture (AMASS) tutkimushankketta, jota rahoitti Euroopan Unioni. AMASS käsitteli erilaisten ryhmien ja yhteisöjen kulttuurista asemaa Euroopassa.

Artikkeli on julkaistu kirjassa Artistic Cartography and Design Explorations Towards the Pluriverse. Kirjan ovat toimittaneet Satu Miettinen, Enni Mikkonen, Maria Cecilia Loschiavo dos Santos ja Melanie Sarantou ja se ilmestyy Routledgen julkaisemana tänä vuonna. Kirja on jo tilattavissa.

Taiteen ja kulttuurin kolonialististen rakenteiden käänteestä

Taiteen edistämiskeskus on myöntänyt merkittäviä avustuksia harvaan asutuille alueille Lappiin ja muualle Suomeen. Taustalla on tänä vuonna avattu uusi rahoitusohjelma, jolla tuetaan taiteen alueellista saavutettavuutta ja kulttuurista hyvinvointia. Harvaan asuttujen alueiden parlamentaarinen työryhmä (HAMA) on kohdentanut resurssit Taiteen edistämiskeskukselle, josta ne jaetaan yhteisöhakijoille. Rovaniemellä vieraillut kansanedustaja Atte Harjanne (vihreät) on HAMA-työryhmän jäsen ja kertoi seuraavaa:

“Rahoituksella on pyritty vahvistamaan elinvoimaa sekä taiteen ja kulttuurin toimijuutta ilman keskuksista tehtyä niin sanottua mikromangeerausta. Elävä taide- ja kulttuurikenttä tukee harvaan asuttujen alueiden vetovoimaisuutta ja vahvistaa elinkeinorakenteen monipuolisuutta luovien alojen kasvaessa.”

Taiteen edistämiskeskus jakoi kaksi miljoonaa euroa avustuksia harvaan asuttujen alueiden kulttuuritoimintaan ja ohjelman seuraava haku on jo avoinna. Lokakuussa avustuksen sai yhteensä 63 yhteisöhakijaa. Lapissa merkittäviä avustuksia saivat muun muassa Pyhätunturi Oy, Lapin taiteilijaseura, Äkäslompolon Sukuseura, Kemijärven kaupunki ja Rovaniemen kaupunki. Hankkeet vahvistavat taide- ja kulttuurialan paikallista ja alueellista toimijuutta ja edesauttavat luovan talouden rakentumista muuallekin kuin isoihin kaupunkeihin.

On upeaa, että tällä hallituskaudella on tehty merkittävä uudistus taiteen ja kulttuurin rahoitukseen harvaan asutuille alueille. Ohjelma kääntää viime vuosien kehityksen, jossa taidemaailman toimijuutta, valtaa ja asiantuntijapalveluita keskitettiin keskuksiin, muun muassa Taiteen edistämiskeskuksen asiantuntijuuden keskittämisen kautta. Vallan keskittyminen vahvisti kolonialistisia rakenteita, joissa rahoitettavaa taidetta ja kulttuuria arvioidaan ja arvotetaan Lapin ulkopuolella.

HAMA-rahoitusohjelmassa taide- ja kulttuuritoimijat suunnittelevat ja toteuttavat hankkeita omista tavoitteistaan ja lähtökohdistaan käsin, kun ohjelma määrittelee rahoitettavien hankkeiden prioriteetit riittävän avoimesti eikä hankkeiden seurantaan ja hallinnointiin liity etelästä käsin tehtyä ohjausta. Pidän ohjelmaa taide- ja kulttuurikentän kolonialistisia rakenteita purkavana. Samalla mahdollistuu alueiden oman kulttuurisen pääomaan ja identiteetin vahvistuminen.

Olen erittäin iloinen HAMA-rahoitusohjelmasta. Onnittelen kaikkia avustuksen saajia ja kiitän niitä toimijoita, jotka ovat tehneet vaikuttamistyötä maakunnallisen taide- ja kulttuurielämän resurssivajeen korjaamiseksi sekä rakenteellisen kolonialismin purkamiseksi. Työ jatkuu.

Ekososiaalisen sivistyksen tulevaisuusperintöverstaat

Lapin taiteilijaseura on saanut rahoituksen hankkeeseen “Ekososiaalisen sivistyksen tulevaisuusperintöverstaat”.

Hankkeessa järjestetään tulevaisuusperintötyöpajoja, jotka tukevat taidealan ja museotyön kehittymistä alaksi, joka tuottaa ja tukee kulttuurista ja yhteiskunnallista muutosta, vihreää siirtymää. Työpajoja järjestetään Lapin taidemuseoissa ja luonnonympäristössä. Hanke nojautuu osallistavan taiteen ja tieteen toimintatapoihin. Kyse on kuusi kuukautta kestävästä esiselvityshankkeesta, jossa toteutetaan neljä tulevaisuusperintöverstasta ja työskennellään lisäksi verkossa.

Tulevaisuusperintöverstaat ovat osallistava tapa vuorovaikutteiseen tulevaisuustyöskentelyyn. Toimintamalli nojautuu ajatukseen, että tavalliset ovat itse luomassa merkityksellisiä tulevaisuuksia ja tekemässä muutokselle yhteisesti määriteltävä suunta ja vauhtia. Tässä hankkeessa, ekososaalisen sivistyksen tulevaisuusperintöverstaissa, on jo määritelty lähtökohta, joka liittyy vihreään siirtymään ja kulutuksen kohtuullistamiseen; tiedostamiseen ja arvoihin kohti kestävämpää elämäntapaa.

Hankkeen on valmistellut Lapin taiteilijaseuralle Jari Rinne ja hän toimii myös hankkeen asiantuntijana. Hankkeen kustannukset ovat 42 000€, johon Lapin liitto on myöntänyt tukea 33 600 €.

Olen tosi iloinen tästä avauksesta, jonka Lapin taiteilijaseura tekee luovien alojen ja vihreän siirtymän teemoissa!

Poliittinen Kirjotut kannat -taideprojekti

Kirjotut kannat / Embroidered Stances taideprojektissa tuomme peittokirjantaperinteen nykykontekstiin ja ilmaisemme kirjonnan keinoin henkilökohtaisia ja poliittisia sisältöjä. Kirjomme käsinvärjätyllä villalangalla mustalle villakankaalle. Työryhmään kuuluu 12 henkilöä taustaltaan taiteilijoita, muotoilijoita, käsityöläisiä, taiteilija-aktivisteja ja taiteilija-tutkijoita. Teemme yhdessä villalangan värjäystä, kirjontapiirejä, ryhmänäyttelyn ja tutkimusartikkeleita. Voit seurata projektia instagramissa tilillä @embroideredstances

Esitän ensimmäisen peittokirjantani Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan henkilökunnan ryhmänäyttelyssä Juuret/Roots. Teokseni kuvaa puun juuria ja käsityöperinneteen taitamista juurtuneisuuden kokemuksen pilarina. Työn taustalla on kokemus alueellisen perinteen sekä käsityön arvosta.

Vaelluskalat

Tänä kesänä on paljon tapahtumia Rovaniemen kotiseutumuseolla. Toivottavasti Vaelluskalat on vielä pystyssä! Pajuveistokset on tarkoitettu muutaman vuoden iloksi.

Vaelluskalat-pajuveistoskokonaisuus Rovaniemen kotiseutumuseolla kuvaa lohta ja sen katoa. Veistosparin toinen osa on lohen silhuetti ja toinen tyhjä tila, jossa lohen ääriviiva piirtyy virtaavaan Kemijokeen. Vaelluskalat-teoksen tekijöitä oli ryhmä Lapin yliopiston tiedekunnan opiskelijoita Maria Huhmarniemen ohjauksessa. Lisäksi ryhmä kuvataidekasvatuksen opiskelijoita teki aaltoja Suvi Aution ohjauksessa.

Vaelluskalat-teos toteutui Arcta Fast -hankkeen koulutuspilottina siten, että pajuveistokseen liittyy oppilaitosten yhteistyötä ja tapahtumien kehittämistä. Lapin yliopiston, Lapin ammattikorkeakoulun ja Ammattiopisto Lappian opiskelijat ovat tuottaneet Rovaniemen kotiseutumuseolle taidenäyttelyn teemalla Jotain vanhaa, jotain uutta, jotain digitaalista. Rovaniemen kotiseutumuseon rakennuksiin ja pihapiiriin on koottu monimuotoinen nykytaiteen kattaus. Teokset keskustelevat museon esineiden ja rakennusten kanssa.

Arcta Fast -hanke on luovien alojen koulutuksen kehittämishanke. Lapin yliopisto, Lapin ammattikorkeakoulu ja Ammattiopisto Lappia tekevät yhdessä koulutuskokonaisuutta, joka antaa valmiuksia yhteisiin tapahtumaprojekteihin.

Vaelluskalojen tekijät:

Lohen silhuetti: Anniina Jokitalo, Qiao Liang, Kirstin Mackinnon, Johan Steinmetz, Marie-Luise Weier,

Lohen tyhjä tila: Tiina Raaterova, Ismo Vuorela, Annika Tolvanen

Kuvat: Maria Huhmarniemi

Yhteiskunnallista vaikuttamista taiteessa ja politiikassa

Taiteilijana olen tehnyt useita teoskokonaisuuksia, joiden aiheet koskevat luonnonvarapolitiikkaa pohjoisessa. Toisinaan olen halunnut avata keskusteluja ja joskus ottaa kantaa: kampanjoida taiteen keinoin muun muassa Lapin kaivoshankkeita vastaan. Tutkimuksessani olen pohtinut, miten taiteella voi vaikuttaa. Johtopäätökseni on usein ollut, että taiteella voi vaikuttaa arvokeskusteluihin ja arvojen transformaatioon. Se on tärkeää. Kaikki poliittiset päätökset, jotka meidän nykyhetkeä ja tulevaisuutta määrittävät, perustuvat arvoihin – ja toivon mukaan myös tutkimustietoon.

Arvojen transformaation odotetaan johtavan kestävämpään yhteiskuntaan ja kulutuksen kohtuullistamiseen, mikä on välttämätöntä. Kuluttamisen tulee asettua maapallon kantokyvyn rajoihin.

Edelleen ajattelen, että taiteella voi vaikuttaa ja että taiteen tekeminen on merkityksellistä. En kuitenkaan halua jättää päätöksentekoa niille, joiden arvot näyttäytyvät päinvastaisilta kuin omani. Siksi olen kuntavaaliehdokas ja siksi olen pyytänyt vihreiden ehdokkaaksi niin monta muuta rovaniemeläistä, joihin luotan ja joiden näkemystä arvostan.Kun vihreitä valitaan Rovaniemen valtuustoon, emme kannata kaivoshankkeita, joihin liittyy valtavia ympäristöriskejä. Kaivoslaki on uudistettava ja nykyiseltä kaivostoiminnalta on edellytettävä vastuullisuutta.

Reidarin jäljillä

Tanja Mäkitalon ja Maria Huhmarniemen yhteisnäyttely esittelee syksyistä lappilaista luontoa ja ihmisten monenlaisia luontosuhteita.Näyttelyn lähtökohtana on lokakuussa 2020 Kaukosessa Särestöniemi-museon historiallisessa ympäristössä toteutettu työpaja, jossa valokuvat on otettu yhteistyössä kuvissa esiintyvien osallistujien kanssa. Valokuvissa on läsnä kuvattavien oma suhde luontoon, mikä on hyvin henkilökohtainen asia.

Työpaja ja sen lopputuloksena syntynyt näyttely ovat osa TaPaMa-hanketta, jonka avulla kehitetään taideperustaisia palveluita matkailun käyttöön. Lisäksi työpajan aikana tapahtunut toiminta on muodostanut aineiston Tanja Mäkitalon kuvataidekasvatuksen pro gradu -tutkielmaan, joka käsittelee luonnosta ja taiteesta saatavaa hyvinvointia.

Tanja Mäkitalo on lähtöisin Kittilästä Sirkan kylästä ja nostaa taiteen teemoja pohjoisesta luonnosta ja kulttuurista. Maria Huhmarniemi on kuvataidekasvatuksen yliopistonlehtori, joka kehittää taiteen ja matkailun uusia yhteistyömuotoja.