Vetoa antirasismiin

Rovaniemen Vihreät haluaa Rovaniemelle antirasistisen toimintaohjelman. Itse kaipaan sitä myös Lapin yliopistoon. Rekrytoidessani kansainvälisiä opiskelijoita Lapin yliopistoon – tulevaisuuden tekijöiksi ja Lapin kansainvälistymisen vetoapureiksi – haluaisin sanoa, että meidän yliopisto ja meidän kotikaupunki on antirasistinen ja turvallinen tila ihan kaikille.

Antirasistinen toimintasuunnitelma voi sisältää turvallisen tilan periaatteista sopimisen sekä nollatoleranssin määrittelyn rasismille ja syrjinnälle. Inklusiivisessa rekrytointipolitiikassa toteutetaan syrjinnänvastaisuusperiaatta. Rekrytointiprosesseissa vältetään piilevien ennakkoluulojen vaikutusta työntekijöiden valintaan, ja pyritään palkkaamaan työntekijöitä aliedustetuista ryhmistä myös päättäviin asemiin. Tavoitteenahan on, että rekrytoinneissa palkataan kuhunkin tehtävään pätevimpiä työntekijöitä. Organisaatioihin voi myös nimittää yhdenvertaisuusvastaavat, rohkaista moninaisuuteen ja tarjota koulutusta syrjimättömyydestä ja antirasismista.

Antirasistisessa työssä huomioidaan etnisen ja kulttuurisen taustan lisäksi muutkin marginalisoimista määrittävät tekijät, kuten sukupuoli, luokka, ikä ja vammaisuus. Näin voidaan tukea sitä, että yhteisöjen jäseniä, työntekijöitä ja yhteistyökumppaneita kohdellaan reilusti, kunnioittavasti ja syrjimättä. Syrjinnän vastaista työtä on tehtävä aktiivisesti ja valtavirtaistaen.

Hyvää rasismin vastaista viikkoa!

Luonnonperintösäätiön keräys Ounasvaaran suojeluun

Meillä on Rovaniemellä upeat vaara- ja jokimaisemat. Ne ovat kaupungin hyvinvointi- ja vetovoimatekijä. Vuonna 2019 Rovaniemen kaupunki toteutti Ounasvaaran tulevaisuuden kuntalaiskyselyn, jossa ilmeni, että luonnon kunnioittamisen tulee olla kehittämisen keskiössä. Rovaniemen asukkaat siis haluavat säilyttää Ounasvaaraa mahdollisimman luonnontilaisena. Tästä huolimatta suurin osa Rovaniemen vallalla olevista kuntapäättäjistä ei ole halunnut, että ympäristöjärjestöjen asiantuntemusta kuunneltaisiin Ounasvaaran kehittämisessä.

Nyt aktiiviset asukkaat ovat ryhtyneet konkreettisiin toimiin Ounasvaaran puolesta. Tavoitteena on ostaa pala metsää suojeluun ja näin viestiä päättäjille, että Ounasvaaran arvo on sen monipuolisessa luonnossa, asukkaiden virkistyskohteena ja hienona vaaramaisemana. Lahjoitukset Ounasvaaran suojeluun voi tehdä Luonnonperintösäätiön tilille IBAN FI78 5494 0950 0224 93 viitteellä ”Ounasvaaran ystävät”.

Ounasvaaran tulevaisuudesta päättävät lopulta paikalliset, vaaleilla valitut päättäjät. Tämä on hyvä muistaa kevään kuntavaaleissa.

Ps. Ounasvaaran tulevaisuuskyselyssä ilmeni, että monet haaveilevat kuntoiluportaista Ounasvaaralle. Paikkaakin ideoitiin jo vuonna 2019 hyppyreiden väliin.

Rovaniemi johtamaan Lapin siirtymää korkean teknologian ja jalostusasteen työhön

Haluan kehittää Rovaniemeä keskuksena, johon nousee uusia yrityksiä ja joka luo mahdollisuuksia luovien ja kaupallisten alojen synergialle. Rovaniemen tulee olla Lapin keskus, joka johtaa Lapin siirtymää raaka-aineen tuotannosta korkean teknologian ja jalostusasteen työhön. Matkailuelinkeinoa on merkittävänä työllistävänä alana kehitettävä ympärivuotiseksi. Rovaniemi on nostettava esiin kohteena, joka vahvuus on luonto ja kaupunkikulttuuri samassa paketissa.

Olen itse sekä kaupunkilainen että kyläläinen, kun perheelläni on kaksi virallista osoitetta. Rovaniemellä on 15-minuutin kaupunkikeskusta, jossa palvelut ovat helposti saavutettavissa. Elävät kylät ovat puolestaan tulevaisuudessa entistä merkittävämpi Rovaniemen vetovoimatekijä, kun etätyö lisääntyy ja ihmiset kaipaavat lähelle luontoa, maaseudun rauhaan ja pienyhteisöihin.Vastustan palvelujen leikkaamista heikoimmilta. Toimivat palvelut turvaavat erityislasten vanhempien, omaishoitajien ja vammaispalvelujen piirien kuuluvien perheiden voimavarat. Rovaniemellä on tässä petrattavaa.

Rovaniemen Vihreät kokoaa yhteen ympäristöstä välittäviä ihmisiä perinteisen puoluekentän oikealta ja vasemmalta. Myös minä olen Vihreissä vaatimassa tiukempaa sääntelyä ja rajoituksia kaivosteollisuudelle, torjumassa imastokriisiä ja edistämässä luonnon monimuotoisuuden suojelua. Katson tulevaisuuteen vahvana lappilaisena.

Matkailupalveluiden uudistamista

Lapinkin matkailun on muututtava, kun vastuu ilmastosta ja luontokadosta kuuluu kaikille toimialoille, toteaa Soile Veijola YLE:n uutisessa toivoen kotimaan matkailun merkityksen kasvavan suhteessa kaukomaiden pikapyrähdyksiin. Soile esittää, että enemmän poroja, suomenhevosia, perinnerakentamista ja paikallisesta kulttuurista ammentamista. Jatkamme listaa toteamalla, että enemmän läsnäoloa, pysähtymistä luonnossa, ihmisten välisiä kohtaamisia sekä taiteen ja kulttuurin tuomia elämyksiä. Kun matkailija palaa Lapista kotikonnuilleen, hänen tulisi tiedostaa, että arktinen luonto on jylhää mutta haurasta ja että alueen kulttuuri on moninaista, rikasta, perinteiden kannattelemaa, elävää ja jatkuvasti uudistuvaa.

Lapissa matkailu on ollut merkittävä työllistäjä jo vuosikymmenten ajan. Alalla on paljon mahdollisuuksia kuin myös haasteita, jotka liittyvät muun muassa ilmastokriisiin, lähiluonnon kulumiseen, kulttuuriseen omimiseen, ei-autenttisuuteen ja sesonkikeskeisyyteen matkailun painottuessa jouluun ja talvilomiin. Matkailumarkkinointi on nojautunut talvimaisemaan ja ulkoilmaseikkailuihin. Taidetta ja matkailualaa yhteen tuovat kehittämishankkeet tarttuvat näihin haasteisiin, katsovat tulevaisuuteen ja tuottavat Lapin matkailun uudelleen ajattelua. Tällä hetkellä käynnissä on muun muassa Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan johtama Taideperustaisia palveluja matkailuun -hanke, jossa Lapin taiteilijaseura on osatoteuttaja. Yhteistyökumppaneita ovat lappilaiset taidegalleriat, kuten Reidar Särestöniemi taidemuseo ja Galleria Kakslauttanen.

Viimeaikaiset ikävät uutiset, kuten Kakslauttasen tuomion saanut ympäristörikos, on herättänyt Lapin taiteilijoiden parissa keskustelun taiteen ja matkailualan yhteistyön etiikasta. Taiteilijan työnkuvaan kuuluu tietty ehdottomuus ja tinkimättömyys sekä oman sydämen äänen seuraaminen. Siksi osa taiteilijoista ei halua tai pysty tekemään yhteistyötä matkailualan kanssa, jos yritystoimintaan sisältyy harmaita alueita tai suoranaisia rikoksia, kuten luonnon turmelua.

Mutta mihin ja miten taiteella voi vaikuttaa? Taiteen ytimessä on muun muassa elämysten ja transformatiivisten kokemusten tuottaminen. TaPaMa-hankkeessa pyrimmekin matkailupalveluiden perinjuurisen uudistamiseen siten, että matkailukokemukset olisivat merkityksellisiä ja havahduttaisivat kohti pohjoisen luonnon haurauden ymmärtämistä ja entistä kestävämpää elämäntapaa. Toisaalta kuvataiteen alaan kuuluu myös mielikuvien luominen. Taiteilijoilla on oma tehtävä ja vastuu siinä, millaisen kuvan välitämme arktisesta alueesta matkailijoille. Matkailukeskusten gallerioilla on puolestaan olennainen tehtävä välittää taideperustaiset palvelut ja kuvataiteen teokset matkailijoiden nähtäväksi ja koettavaksi. Siksi haluamme taiteilijoina, taidealan kehittäjinä ja TaPaMa-hankkeen toteuttajina jatkaa yhteistyötä matkailualan kanssa kohti vastuullista ja kestävää toimintaa.

Julkaistu Lapin Kansassa 11.2.2021

Reidarin jäljillä

Tanja Mäkitalon ja Maria Huhmarniemen yhteisnäyttely esittelee syksyistä lappilaista luontoa ja ihmisten monenlaisia luontosuhteita.Näyttelyn lähtökohtana on lokakuussa 2020 Kaukosessa Särestöniemi-museon historiallisessa ympäristössä toteutettu työpaja, jossa valokuvat on otettu yhteistyössä kuvissa esiintyvien osallistujien kanssa. Valokuvissa on läsnä kuvattavien oma suhde luontoon, mikä on hyvin henkilökohtainen asia.

Työpaja ja sen lopputuloksena syntynyt näyttely ovat osa TaPaMa-hanketta, jonka avulla kehitetään taideperustaisia palveluita matkailun käyttöön. Lisäksi työpajan aikana tapahtunut toiminta on muodostanut aineiston Tanja Mäkitalon kuvataidekasvatuksen pro gradu -tutkielmaan, joka käsittelee luonnosta ja taiteesta saatavaa hyvinvointia.

Tanja Mäkitalo on lähtöisin Kittilästä Sirkan kylästä ja nostaa taiteen teemoja pohjoisesta luonnosta ja kulttuurista. Maria Huhmarniemi on kuvataidekasvatuksen yliopistonlehtori, joka kehittää taiteen ja matkailun uusia yhteistyömuotoja.

Ympäristökriisejä ei tule vähätellä

Nyt keskustellaan siitä, pitääkö ilmastokriisisistä olla huolissaan vai ei.

Lapin Kansan pääkirjoituksessa 14.1.2021 “Maapalloa ei uhkaa tuho” syytettiin ilmastoaktivisteja pelon ilmapiirin lisäämisestä. Syyllistyvätkö aktivistit todella pelon lietsontaan jakaessaan tiedemaailman viestiä lajikadosta, ilmaston lämpenemisestä sekä siitä, mitä toimia meiltä kaikilta nyt edellytetään? Helsingin Sanomissa julkaistiin sen sijaan tutkimusraporttiin perustuva artikkeli, jonka otsikossa todetaan, että: “ympäristökatastrofit aiheuttavat paljon suuremman uhan kuin tähän asti on uskottu”.17 kansainvälistä ympäristöasiantuntijaa julkaisi yhdessä tutkimusraportin Frontiers in Conservation Science lehdessä. Tutkijat ennakoivat massasukupuuttoja, lisääntyviä terveysongelmia ja muita ympäristön tuhoutumisesta johtuvia kriisejä. Nyt ei siis ole aika ummistaa silmiä eikä kieltää muutosten tarvetta. Muutos ei kuitenkaan tarkoita elämänlaatumme heikkenemistä, vaan sen uudelleen määrittelemistä.

Ekoahdistus on tutkimusaihe, jota tarkastellaan monilla eri tieteenaloilla, kuten hyvinvointiin ja terveyteen liittyvässä tutkimuksessa ja kasvatustieteessä. Suomessa ilmastoahdistuksen arvostettu tutkija Panu Pihkala on tuonut esiin, että ahdistus voi olla myös liikkeelle paneva voima: ilmastoahdistus lisää voimavaroja, jos tunteita voi käsitellä ja ilmastonmuutoksen hillitsemiseen on toimintamahdollisuuksia. Voimaantuminen ja tietoisuus omista vaikuttamismahdollisuuksista ja -keinoista ovat askelia hyvään toimintakykyyn.

Ympäristöongelmien ratkaisu edellyttää yksilöiden, yhteisöjen ja yritysten tiedostamista, toimintakykyä ja -motivaatiota ympäristötekoihin ja ympäristövastuulliseen uuteen normaaliin. Tiedon jalkauttamisessa ja mielipidemuokkauksessa eri medioilla, kuten sanomalehdillä, on keskeinen tehtävä ja vastuu.Ympäristöongelmien ratkaisuun tarvitaan suuri joukko ihmisiä, yrityksiä, valtioita, lakeja ja sitoumuksia: tarvitsemme tutkimusta, innovaatioita ja poliittisia päätöksiä. Tämä suuri joukko koostuu yksilöistä, jotka päättävät osallistua.

Toivotamme kaikki tulevaisuuden toimijat tervetulleiksi Lapin ja Rovaniemen Vihreisiin. Älä jää potemaan eko- ja ilmastoahdistusta yksin: yhdessä voimme vaikuttaa, demokratian keinoin!

Maria Huhmarniemi & Laura Tarvainen, Rovaniemen VihreätMielipidekirjoitus julkaistu Lapin Kansassa ja Uudessa Rovaniemessä 20.1.2021

Metsä puhuu meille -näyttely

Metsä puhuu meille -näyttely Galleria Kellokkaassa on Amir Abdin, Maria Huhmarniemen, Touko Hujasen ja Katja Juholan ryhmänäyttely. Tarve lisätä keskustelua ja ymmärrystä ympäristökonfliktien kulttuurisista taustoista on ilmeinen. Tämän ryhmänäyttelyn taiteilijoiden tavoitteena on soveltaa taidetta ympäristökonfliktien sovittelussa kuuntelemalla ja esittämällä eri sidosryhmien arvoja, kokemuksia, mukaan lukien ei-inhmillisen luonnon ja paikalliskulttuurin ääni.

Näyttely on osa projektia Acting on the margin: Arts as social sculpture (AMASS) Lapin yliopistossa. Hanke tutkii, miten taide voi koskettaa ihmisiä, kouluttaa yhteiskuntia, kyseenalaistaa yleisesti hyväksyttyjä narratiiveja ja avata uusia näkökulmia tulevaisuuteen. Maria Huhmarniemi työskentelee AMASS-hankkeessa ja on tämän näyttelyn kuraattori. AMASS-projekti on saanut rahoitusta Euroopan unionin Horisontti 2020 -tutkimus- ja innovaatio-ohjelmasta Marie Skłodowska-Curie -apurahasopimuksen nro 870621 nojalla.

Ul­ko­il­ma­pe­da­go­giik­ka tukee op­pi­mis­ta

Ulkotila, kuten metsä, lasten leikin ja oppimisen ympäristönä tukee monipuolisesti lasten kasvua ja kehitystä. Aihetta on tutkittu muun muassa seikkailupedagogiikan ja luontoliikuntakasvatuksen osana.

Tasapainon ja liikunnallisuuden kehittymisen kannalta ulkotilaa pidetään erittäin hyvänä oppimisympäristönä ja ulkona liikkuminen tukee myös yhteisöllisyyttä ja kaverisuhteita. Vapaan leikin, päiväkodin ja koulun toiminnasta ulkoilmassa on lukuisia tutkimuksia, joissa on todennettu positiivisia vaikutuksia lasten itseluottamukseen sekä sosiaalisiin ja motorisiin taitoihin.

Uusimmat tutkimukset nostavat esiin päiväkotien pihojen metsämaan mikrobien myönteisen terveysvaikutuksen. Puita ja metsäpohjaa voi tuoda päiväkotipihojen lisäsi myös muualle kaupunkiin kuten myös oppimistilanteita maastoon. Viherinvestoinneilla ja ulkona vietetyllä ajalla on vaikutusta kaikenikäisten ennaltaehkäisevään terveydenhoitoon.

Ulkoilmaa lasten leikin, liikunnan ja oppimisen tilana pidetään yhtenä lähiluonnon tarjoumana. Luonnonympäristön ei tarvitse olla erityisen esteettinen tai iso toimiakseen lapsille ja nuorille merkittävänä paikkana: myös luonnontilaiset pöheiköt voivat olla lasten leikkien erämaita ja viidakkoja, joissa positiiviset luontokokemukset muodostuvat.

Maria Huhmarniemi, Sanna Konola, Laura Tarvainen

Teksti on julkaistu Lapin Kansassa 24.10.2020

Kuntavaalikampanjan avaus

Minä olen Rovaniemen Vihreiden hallituksen puheenjohtaja ja kuntavaaliehdokas, koska haluan tehdä elämässäni hyviä asioita. Kun lapseni kasvaa isoksi, haluan kertoa, että tein parhaani oikeudenmukaisen yhteiskunnan puolesta. Teen mitä voin, jotta suomalainen yhteiskunta ja kotikaupunkini pitää huolta heikoimmista, kantaa vastuuta koulutuksesta ja tekee viisaista ratkaisuja lähiluonnosta ja ympäristökysymyksistä. Haluan myös, että Ounasvaara on tulevaisuudessakin metsäinen, lähiöt hyvän elämän keskuksia ja Rovaniemen kylät eläviä.

Me Vihreät olemme tulevaisuuspuolue. Periaateohjelmamme lähtökohtana on muuttaa maailmaa, jotta elämä maapallolla voi kukoistaa. Ohjelma nojautuu elämää ja oikeudenmukaisuutta kunnioittaviin arvoihin sekä tutkimustietoon yhteiskunnasta, koulutuksesta ja ympäristökysymyksistä.

Kuluvalla valtuustokaudella Rovaniemen vihreillä on ollut hyvin vähän vaikutusmahdollisuuksia, koska meillä ei ole edustajia lautakunnissa. Viime vuosina onkin koettu pettymysten sarja, kun monet säästöt ovat kohdistuneet heikoimmassa asemissa oleviin. Esimerkiksi erityislasten perheet on ajettu Rovaniemellä hyvin ahtaalle. Samalla monet vihreille tärkeistä asioista eivät ole menneet läpi. Esimerkiksi Ounasvaaran kehittämistä vastaavaan ryhmään ei saatu mukaan ympäristöjärjestöjä ja nyt Ounasvaaran luontoarvot on uhattuna. Samaan aikaan Rovaniemen rajalla luonnonsuojelualueiden läheisyyteen odotellaan kaivoshankkeita. Ja niin edelleen ja niin edelleen.

Nyt on muutoksen aika.

Minun oma taustani yhteiskunnallisena vaikuttajana on taiteessa, tutkimuksessa ja järjestötoiminnassa. Rovaniemen Vihreisiin sitouduin tavoitteenani löytää ja innostaa myös muita tukemaan meidän kampanjaa ja lähtemään ehdokkaiksi. Kuntavaaliehdokkaiksi tarvitaan eri alojen osaajia sekä ihmisiä erilaisella elämänkokemuksella. Minä lupaan tukea ja auttaa kaikkia niitä, jotka tulevat kuntavaaliehdokkaiksi meidän vihreiden riveihin Rovaniemellä!

Marjastus on hyve mutta miksi

Väitöskirjani osana tarkastelin taideperustaisilla menetelmillä lappilaisten marjastukseen liittyviä arvoja ja kokemuksia. Suomen Kuvalehti haastatteli minua juuri julkaistuun artikkeliin ”Marjaan siitä!” Jutun motiivi on avata taustaa mediakeskustelulle, jossa puhutaan marjojen mätänemisestä metsään. Muun muassa näin kerroin toimittaja Virpi Salmelle.

On paljon suomalaisia, jotka ovat pikemminkin intohimoisia ja ahkeria kuin laiskoja poimijoita. Marjastus tuo onnellisuuden kokemuksen, johon voi liittyä tunne luontoyhteydestä ja perinteen jatkamisesta. Marjastus voi myös olla sosiaalista. Suomalaiset kuitenkin poimivat kotitarpeeseen ja sukulaisille tai myyvät marjansa naapureille. Jos marjanpoimijoita ei tuoda Suomeen poimimaan elintarvike- ja kosmetiikkateollisuudelle, kärsijänä on lähinnä marjateollisuus.

Kaikkia marjoja ei Suomessa varmastikaan koskaan poimita. Meillä on vaikeakulkuisia syvään ojitettuja soita ja alueita, joissa marjat kasvavat harvassa. Marjat kuitenkin ovat osa metsien ja soiden ekosysteemiä. Myös metsän eläimet syövät niitä.

Suomessa on tiheä metsäautoteiden verkosto ja siten marjatkaan eivät sijaitse poluttomissa erämaissa. Lapin paikalliset voivat mennä marjaan myös mönkijöillä. Mutta hyvien marjapaikkojen löytäminen kerryttää ajokilometrejä ja edellyttää harrastuneisuutta. Marjapaikkoja käydään etsimässä etukäteen ja marjaan voidaan ajaa satoja kilometrejä.

Aiempina vuosikymmeninä, kun elämä oli niukempaa, marjastuksella oli todellista merkitystä niin ruokavalion monipuolisuudelle kuin kausittaisina ansioina myyntiin poimittaessa. Kyse on syvään juurtuneesta kokemuksesta, joka siirtynee sukupolvelta toiselle kulttuurisena arvona.

Kaukaa tulevat poimijat pyrkivät kattamaan matkansa kulut ja saamaan ansioita, joten he poimivat systemaattisesti ja tehokkaasti marjamaat tyhjäksi. Monet siis järkyttyivät, kun omaksi koettu marjametsä oli tyhjennetty ulkomaalaisten poimijoiden urakkana. Tänäkin vuonna näitä pettymyksen kokemuksia on syntynyt, mutta metsäteollisuuden takia. Moni marjastaja on mennyt pomminvarmalle marjapaikalleen ja löytänyt sieltä hakkuuaukon.

Suomalaiset ovat viime vuosina löytäneet uudelleen marjastuksen ja sienestyksen ja taustalla on varmasti myös kiinnostus ruoanlaittoon ja terveelliseen ruokaan. Television julkiskokeilla mutta etenkin ekologisten arvojen vahvistumisella on ollut vaikutusta tähän käänteeseen.

Marjastuskulttuuri ei kuitenkaan välity sukupolvien välisenä kokemuksena, elleivät vanhemmat ja isovanhemmat vie lapsia marjaan. Itse marjastan lasten kanssa iloisesti retkeillen, tulistellen ja evästellen. Luonnossa olo ja luontoharrastukset ovat tärkeitä hyvinvoinnin lähteitä nyt ja tulevaisuudessa.

Lue Suomen Kuvalehden artikkeli tästä