Eurooppakeskeisyydestä ja opetussuunnitelmatyöstä

Vuosi sitten syksyllä työskentelimme intensiivisesti kuvataidekoulutuksen ja -kasvatuksen valtakunnallisen visiotyön parissa. Keräsimme tietoa kuvataiteen alalta ja kuvataideopetuksesta, erityisesti niiden kehittämistarpeista. Järjestimme Lapin yliopistossa seminaarin ja työpajan, johon osallistui opiskelijoita, alumneja ja eri sidosryhmien edustajia. Tämä prosessi ja julkaistu visio antoivat vahvan pohjan opetussuunnitelman uudistukselle, joka on parhaillaan käynnissä Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa tämän syksyn aikana.

Visiossa korostetaan, että kuvataideopetuksen tulee luoda perusta luovien alojen kestävälle taloudelle sekä hyvinvoivalle ja demokraattiselle yhteiskunnalle. Alan on myös reagoitava yhteiskunnan muutoksiin ja vaikutettava laajasti.

Yksi vision toimenpide-ehdotuksista on opetuksen normien haastaminen, kuten eurooppakeskeisyyden, cis-normatiivisuuden ja ableismin kyseenalaistaminen sekä monimuotoisen taide- ja kulttuuriopetuksen tarjoaminen. Eurooppakeskeisyys viittaa kolonialistiseen tiedon ylivaltaan, naisten syrjintään ja toiseuttamisen mekanismeihin, jotka liittyvät länsimaiseen sivistyskertomukseen, kuten Kalle Lampela avaa @varo_taidejargonia -sanataiteessaan Instagramissa. (Puhutaan eurooppakeskeisyydestä eurosentrismin sijaan!)

Perinteisesti taidealan opetuksessa on toistettu taidehistorian kaanonia, joka määrittelee Keski-Euroopan taiteen syntysijaksi ja kohottaa miespuolisia taiteilijoita. Kaanoni ei ole tainnut kaikkien mielissä kaatua, vaikka on ollut temaattisia näyttelyjä, tutkimushankkeita ja erillisiä kursseja esimerkiksi naistaiteesta tai ulkoeurooppalaisesta taiteesta. Lapin yliopisto on kuitenkin jo pitkään tarjonnut opetusta pohjoiseen ja arktiseen taiteeseen liittyen. Tästä olen ylpeä tiedekunnassani ja toivon pohjoiseen kiinittyvien sisältöjen jatkuvan myös tulevaisuudessa.

Opetussuunnitelman kehittämisessä on vaara se, että lisäämme jatkuvasti uutta sisältöä. Esimerkiksi saatamme edelleen ajatella, että kaikkien on tunnettava vakiintuneet taidehistorian kaanonit ja lisäksi laajennettava tietämystään muista taiteen historian osa-alueista. Samoin taidekursseihin sisältyy jatkuvasti uusia elementtejä: digitaalista kuvankäsittelyä, videoilmaisua, multimediaa, installaatiotaidetta jne. Saatamme haluta säilyttää kaiken sen, mitä aikaisemmin on opetettu, ja lisää. Opettajat saattavat kokea tarvetta opettaa kaikki ne asiat, joita he ovat itse oppineet vuosikymmenten urallaan. Työelämän kokeneet ammattilaiset saattavat ihmetellä nuorten valmistuneiden heikkoa osaamista niissä taidoissa, joihin heidän koulutuksensa on aiemmin keskittynyt. Opiskelijatkin voivat olla epävarmoja toivoen sekä syvempää että laajempaa oppimista.

Pahimmassa tapauksessa tämä voi johtaa uupuneisiin opettajiin ja loppuun palaneisiin opiskelijoihin.

Lapin yliopiston opetussuunnitelmauudistus on osittain nykyisten tutkintojen hienosäätöä (uudet opetussuunnitelmat perustuvat nykyisten kehittämiseen) ja osittain rohkeaa vision seuraamista ja vanhoista sisällöistä ja menetelmistä luopumista. Koulutuksessa opiskelijoille tarjotaan vahva perusta työelämään, taiteeseen ja tutkimukseen ilman, että heidän tarvitsee hallita loputonta määrää erilaisia tekniikoita, materiaaleja, ohjelmistoja ja tutkimusmenetelmiä.

Opetussuunnitelman kehittämisessä kiinnitetään yhä enemmän huomiota niin sanottuihin metataitoihin. Näitä tärkeitä metataitoja eri aloilla ovat mm. ongelmanratkaisutaidot, itseohjautuvuus, kokonaisuuksien hallinta, luovuus, oppimiskyky, monikulttuurisuusosaaminen ja kestävän kehityksen periaatteiden tuntemus.

Opetuksen sisältöjen ohella opetussuunnitelmatyö pureutuu opetusmenetelmiin: kurssien toteutustapoihin. Lainaankin loppuun Eeva Anttilan ajattelua ns. transformatiivisesta oppimisesta: ”Aikuiskoulutuksessa ja yliopistopedagogiikassa onkin keskeistä pohtia, miten opiskelijat voidaan turvallisesti saattaa kohtaamaan epämiellyttäviä tunteita ja miten heitä voidaan tukea kriittisessä itsereflektiossa ja syvällisessä keskustelussa, jossa tunteet, arvot ja eriävät näkemykset nousevat esiin. ” Opiskelijan kriittinen reflektio ja aktiivinen osallistuminen toimintaan ja keskusteluun avaa uusia ajattelumalleja ja johtaa muuttuneeseen toimintatapaan.

Toivon, että myös opettussuunnitelmatyö mahdollistaa meidän opettajien jatkuvaa transformatiivista oppimista: ajattelutapojen muutoksia ja oivalluksia, jotka mahdollistavat uudet kokeilut ja kehittämisen.

Kuva: #nuoruuskuvahaaste vahakabinetissä, 30-vuoden takaa. Kiitos kaikkille ihanille opettajille, jotka on minua auttaneet kulkemaan nuoruuden haaveista kohtia muuttuneita käsityksiä siitä, mistä kannattaa haaveilla.

Linkki Eevan Anttilan kirjoitukseen

Linkki visiotyön julkaisuun

Aalistunturin luontoaktivismi

Metsähallitus aloitti tammikuun alussa Aalistunturin ympäristössä metsien hakkuut. Hakkuut tehdään Kolarissa lähellä luonnonsuojelualuetta. Ympäristöministeriöön on tehty esitys alueelle perustettavasta kansallispuistosta ja luonnonsuojelualueen laajennuksesta. Luontoaktivistit ovat protestoineet Aalistunturilla. He ovat vaatineet avointa keskustelua sekä hakkuiden välttämistä kansallispuisto- ja suojelualue-esitysten käsittelyn ajaksi.

Metsänsuojelu ja aktivismi on herättänyt lehdissä ja sosiaalisessa mediassa laajasti keskustelua. Aktivismista on kirjoitettu sekä ihaillen että vähätellen. Ilmiötä voi tarkastella myös ympäristöaktivistisen nykytaiteen näkökulmasta. Niin ympäristöaktivistien kuin monien pohjosen taiteilijoiden näkökulma metsäkeskusteluihin, kuten myös Lapin kaivoshankesuunnitelmiin, rikastaa keskustelua. Aktivismi osoittaa yhteiskunnallisia epäkohtia ja pyrkii vuoropuheluun. 

Tutkimustulokset hiilinielujen vähenemisestä ja tavallisina pidettyjen lintujen ja kasvien uhanalaistumisesta motivoivat taiteilijoita ja luontoaktivisteja. Ilmastonmuutos ja luontokato ovat suoria uhkia koko ihmiskunnalle ja planeetalle. Metsien suojelu ja metsänhoidon kestävyys on olennainen osa paitsi Suomen myös globaalin maailman selviytymistä. Keski-ikäisinä äiteinä, taiteilijoina ja tutkijoina olemme arvostaen seuranneet nuoria, jotka tiedostavat uhkan laajuuden ja peräänkuuluttavat vaikuttavampia tekoja. Kun yksilön tai pienyhteisöjen valinnat esimerkiki kuluttajina tuntuvat riittämättömiltä, syvenevään ympäristökriisiin tarvitaan vaikuttamismahollisuuksia. Elokapina on liike, joka pyrkii konkreettisilla ja väkivallattomilla teoilla vastaamaan tähän haasteeseen. 

Nuorten vähentynyt kiinnostus yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen perinteisin puolueopoliittisin keinoin on vakava yhteiskunnallinen haaste demokratian kannalta. Tilastokeskuksen mukaan 18–24-vuotiaiden nuorten äänestysprosentti oli kuntavaaleissa vuonna 2021 35,4% ja aluevaaleissa 2022 vain 27,1%. Nuorten vähäinen osuus puoluiden ehdokkaissa ja äänestäjissä on huolestuttavaa. Luontoa koskevat poliittiset päätökset vaikuttavat ratkaisevasti nuorten tulevaisuuteen: elinkelpoiseen planeettaan ja vakaaseen yhteiskuntaan tulevaisuudessa. 

Näemme Elokapinan tärkeänä yhteiskunnallisena liikkeenä ja nuorten aktiivisuuden keskeisenä kansalaistaitona. Ollennaista on kuunnella näitä mielipiteenilmauksia ja huomoida ne päätöksenteossa. Metsähallituksen on pyrittävä keskusteluun myös paikallisten ja luonnonsuojelijoiden kanssa. Hakkuiden suunnittelussa on syytä punnita sosiaalisen hyväksymisen, luonnon kantokyvyn ja kestävyyden kysymykset.

Nyt on hyvä aika käydä keskustelua siitä, mitä ilmasto- ja kestävyyskasvatuksessa kyetään oppimaan nuorilta. On aika pohtia myös sitä, miten poliittisessa päätöksenteossa voidaan entistä paremmin huomioida nuoret vaikuttajina ja yhteiskunnallisesti aktiivisina. Iloitsemme siitä, että Elokapinan myötä runsas joukko suomalaisia nuoria eri paikkakunnilla on sitoutunut ilmasto- ja ympäristöaktivismiin.

Maria Huhmarniemi & Mari Mäkiranta, kuva Mari Mäkiranta

Työpaja puiden ja kivien kohtaamiseen

Dualistinen länsimainen kulttuuri jakoi taiteen, muotoilun ja käsityön erillisiksi tieteenaloiksi. Samalla länsimainen dualismi ja modernismi erotti taiteen myös hengellisyydestä: perinteisesti tanssia, laulua ja rummutusta on voitu harjoittaa myöskin siten, että eroa taiteen ja henkisyyden välillä ei välttämättä ole voinut tehdä.

Arktisessa taiteiden tutkimuksessa korostuu taiteen, muotoilun ja käsityön yhteys toisiinsa ja luontokulttuuriin. Kyse on taidekäsityksen muodostamisesta dekolonisaation hengessä, niin alkuperäiskansojen kuin muiden pohjoisten kulttuurien sisällä. Taiteella on keskeinen merkitys kolonialismin purkamisessa: taide ja kulttuuri voi auttaa vahvistamaan kulttuurista identiteettiä ja kulttuurista ylpeyttä – kunkin kokemusta omasta tekijyydestä ja osallisuudesta omaan alueelliseen kulttuuriin. Taide voi olla myös keino historian elvyttämiseen nykykulttuurin tarpeisiin ja kontekstiin. Sivusimme näitä kysymyksiä Francis Joyn kanssa, kun kirjoitimme tutkimuksessamme, jossa on pyrkimys mielen dekolonisaatioon elvyttämällä ihmisen vuoropuhelua puiden ja luonnonhenkien kanssa. 1500-luvulta alkaen suhteita puihin pidettiin pakanallisina ja siten ne menettivät pyhyytensä.

Meidän kokeellisissa työpajoissa on nostettu joitakin elementtejä perinteestä mutta taiteen ja nykykulttuurin kontekstissa. Samalla pohdimme eettisyyttä: kulttuurin perinteiset muodot tai niiden nykysovellutukset eivät ole automaattisesti oikeudenmukaisuus- tai kestävyysajattelun mukaisia. Toisaalta on tarvetta uudistaa sellaisia kulttuurimuotoja, jotka lisäävät luontoyhteyttä ja tuovat ihmisten elämään sisältöä kulutus- ja suorituskeskeisen rallin tilalle tai vastapainoksi. Työpajoja koskeva artikkelimme julkaistiin juuri Glen Couttsin ja Timo Jokelan toimittamassa Relate North #9 -kirjassa.

Kiitos toimittajille ja onnea muille julkaisuun osallistuneille! Kirjan voi lukea online

Kuvataidekoulutuksen ja -kasvatuksen visio

Kuvataidekoulutuksen ja -kasvatuksen visio on nyt julkaistu. Teimme 38 toimenpide-ehdotusta kuvataidekoulutuksen ja -kasvatuksen vahvistamiseksi Suomessa. Seuraavat neljä on minulle niitä tärkeimpiä:

  1. Toteutetaan tuntijakouudistus, jossa kuvataide oppiaineena turvataan ja koko ikäluokan tavoittavaa kuvataiteen opetusta lisätään perusopetuksessa ja toisen asteen opetuksessa.
  2. Lasten ja nuorten mahdollisuus osallistua kuvataiteen taiteen perusopetukseen ja kuvataiteen kulttuuritarjontaan turvataan riippumatta perheen kulttuurisesta, alueellisesta, sosiaalisesta ja taloudellisesta taustasta esimerkiksi tuetuin vapaaoppilaspaikoin sekä kehittämällä kunnissa ja oppilaitoksissa toimivia rakenteita tämän tavoitteen mahdollistamiseksi. Nuorten pahoinvointi ja syrjäytymisriski ovat kasvaneet, mikä edellyttää toimenpiteiden kirjoa, ja kuvataideopetuksen vahvistaminen on yksi olennainen vastaus haasteisiin.
  3. Kuvataiteen lukiodiplomin kehittämistä jatketaan valtakunnallisesti kaikkia koulutuksen järjestäjiä velvoittavana ja lukiodiplomia hyödynnetään korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa. Kuvataiteen lukiodiplomia kehitetään osaksi ylioppilastutkintoa niin, että siitä tulee yksi vaihtoehtoinen suoritettava aine ylioppilastutkinnossa.
  4. Tunnistetaan entistä paremmin kuvataiteen sekä kuvataideopetuksen ja -kasvatuksen sivistävä merkitys sekä muutosvoimainen potentiaali siirtymässä kohti ekologista, kulttuurista, sosiaalista ja taloudellista kestävyyttä

Julkistamistapahtuma oli kiinnostava erinomaisine puheineen keskusteluineen. Samassa tilaisuudessa esiteltiin myös esittävien taiteiden ja musiikin kasvatuksen ja koulutuksen kansalliset visiot.

On ollut ilo olla kirjoittamassa visiota työn ydinryhmässä. Koostimme vision useiden työpajojen, seminaarien ja kyselyvastausten perusteella.

Kaikki taidekasvatuksen ja -koulutukset kansalliset visiot löytyvät täältä.

Luonnon monimuotoisuuden vaalimista Lapissa

Hyvää avointen pihojen ja puutarhojen päivää! Meidän piha on aina avoin: perinteiseen tapaan tie kulkee pihan läpi, vaikkakin asfaltina. Perunmaa on vasemmalla ja sen vieressä on kuiva keto, jossa biologivieraani konttailevat kasveja tutkaillen. (Teemme parhaamme lajiston säilyttämiseksi.) Talon edessä on perenoita ja sivussa kukkaniitty; takapihalta löytyy ryytimaa ja marjapensaat.

Arbettsugan, toinen kotini Muodoslompolossa Ruotsin Lapissa.

Maatiaskasvit on hienoja; kasvimaaltani löytyy muun muassa lipstikka, raparperi ja ilmasipuli. Oma aikani ja intoni ei tahdo riitä sadonkorjuuseen, mutta kasvatan pörriäisille ja kasvattamisen ilosta.

Haluan elää todeksi sitä käsitystä, että ihmiset voivat vaikuttaa luonnon monimuotoisuuden säilymiseen aktiivisesti. Kuulunkin Maatiainen-yhdistykseen, jonka tarkoituksena on säilyttää ja edistää kulttuurikasvien ja kotieläinten biologista ja lajinsisäistä monimuotoisuutta. Yhdistys vaalii perinnemaisemia ja pyrkii edistämään niiden säilymistä.

Luonnon monimuotoisuutta voi aktiivisesti vaalia, mutta iso suunnanmuutos luontokadon torjumiseksi tapahtuu tietysti vain poliittisesti. Suomen luontopaneeli on vaatinut pitkäjänteistä ja johdonmukaista luontopolitiikkaa, jossa lisätään luonnonsuojelun rahoitusta, laaditaan ja toteutetaan luontopoliittinen suunnitelma luontokadon pysäyttämiseen, säädetään ilmastolakia vastaava luontolaki ja lisätään opetussuunnitelmiin ja koulutuksiin sisältöjä luonnon monimuotoisuudesta.

Yksilöjen ja pienten yhteisöjen sekä politiikan lisäksi toimia tarvitaan luonnonsuojelun edistämiseksi kunnissa sekä monenlaisia kehittämis- ja koulutushankkeita. Palaankin töihin suunnitellen uutta taide- ja muotoilualan hanketta, joka edistäisi kotimaisen villan käyttöä sekä välillisesti myös kulttuurimaisemien säilymistä.

Hyvää Unescon taidekasvatusviikkoa

Tällä viikolla Rovaniemen kulttuuripalvelut hellivät kaupunkilaisia koko perheen sirkusesityksellä Sirkumöbile. Sirkustaitelijat Rauli Katajavuori ja Miika Nuutinen viihdyttävät kylillä, kouluilla, palvelukodeissa ja lähiöissä. Helatorstaina ulkoilmaesitys törmäytti kaupunkilaisia sirkustaiteeseen ja samalla toisiinsa, kun perheet kokoontuivat ulkoilmaesityksiin. Arjen ympäristöihin tuotetut esitykset tuovat hienolla tavalla taiteen ja kulttuurin helposti saavutettavaksi: tästä kiitos kaupungille ja taiteilijoille!

Nyt vietetään Unescon kansainvälistä taidekasvatusviikkoa: taidekasvatusta tehdään ja siitä puhutaan. Minä osallistuin keskusteluun toivon ja toimijuuden vahvistamisesta Helsingissä seminaarissa ”Taidekasvatus, tulevaisuus ja (epä)toivo?”. Seminaari käsitteli toivon pedagogiikaa taidekasvatuksessa nykyajan epävarmassa maailmassa. Pohdimme lasten ja nuorten yhteiskunnallisen osallisuuden vahvistamista ja toimijuutta tällä aikakaudellamme, jota ympäristökriisit, sota Euroopassa ja nuorten mielenterveysongelmat leimaavat.

Taidekasvatuksen tutkijat kuvailivat, että taidekasvatuksen kohtaamiset ja menetelmät voivat herättää toivon kipinän, jota voi edelleen vaalia lasten ja nuorten osallisuutta tukien. Toivon vastakohta on yhteiskunnallinen lamaannus.

Unescon taidekasvatusviikko edistää taiteen keinoin syntyvää tunnetta sosiaalisesta yhteenkuuluvuudesta. Taidepalvelujen ei tule olla rakenteiltaan elitistisiä. Päinvastoin, taiteen ja taidekasvatuksen tulee torjua yhteiskunnan jakautumista ja tukea kaikkien sosiaalista ja kulttuurista pääomaa. Koulussa kuvataiteen tuntikehykset ovat kuitenkin liian pieniä eikä teatteri-, tanssi- ja sirkustaide kuulu koulujen oppiaineisiin. Samalla lapset ja nuoret kuormittuvat ja uupuvat nykykouluissa. Suomessa taidekasvatusala vaatiikin taiteelle vahvempaa paikkaa peruskouluissa ja lukioissa. Taidekasvattajilla on ammattitaitoa tukea lasten ja nuorten kasvua ehjinä ja toimintakykyisinä.

Rovaniemen taidekasvatusalan tuottajat ja tekijät ovat osaavia. Sekä kaupungin tuottama taiteen perusopetus että useat yhdistykset tarjoavat taideharrastuksia lapsille ja nuorille. Myös kerhotoimintaa toteutetaan koulupäivien yhteydessä. Samalla tiedämme, että rovaniemeläisilläkin nuorilla on sosiaalisia ongelmia ja ahdistuneisuutta, eivätkä harrastukset tavoita heikoimmassa asemassa olevia. Etsivän nuorisotyön, sosiaalityön ja taidekasvatusalan yhteistyötä ja resursseja tarvitaan.

Unescon taidekasvatusviikon kunniaksi toivon, että taiteen ja toivon kipinät saisivat herätä ja kasvaa mahdollisimman monissa ja että kipinät kasvaisivat osallisuutta ja merkityksellisyyttä vahvistaen.

Ympäristökriisejä ei tule vähätellä

Nyt keskustellaan siitä, pitääkö ilmastokriisisistä olla huolissaan vai ei.

Lapin Kansan pääkirjoituksessa 14.1.2021 “Maapalloa ei uhkaa tuho” syytettiin ilmastoaktivisteja pelon ilmapiirin lisäämisestä. Syyllistyvätkö aktivistit todella pelon lietsontaan jakaessaan tiedemaailman viestiä lajikadosta, ilmaston lämpenemisestä sekä siitä, mitä toimia meiltä kaikilta nyt edellytetään? Helsingin Sanomissa julkaistiin sen sijaan tutkimusraporttiin perustuva artikkeli, jonka otsikossa todetaan, että: “ympäristökatastrofit aiheuttavat paljon suuremman uhan kuin tähän asti on uskottu”.17 kansainvälistä ympäristöasiantuntijaa julkaisi yhdessä tutkimusraportin Frontiers in Conservation Science lehdessä. Tutkijat ennakoivat massasukupuuttoja, lisääntyviä terveysongelmia ja muita ympäristön tuhoutumisesta johtuvia kriisejä. Nyt ei siis ole aika ummistaa silmiä eikä kieltää muutosten tarvetta. Muutos ei kuitenkaan tarkoita elämänlaatumme heikkenemistä, vaan sen uudelleen määrittelemistä.

Ekoahdistus on tutkimusaihe, jota tarkastellaan monilla eri tieteenaloilla, kuten hyvinvointiin ja terveyteen liittyvässä tutkimuksessa ja kasvatustieteessä. Suomessa ilmastoahdistuksen arvostettu tutkija Panu Pihkala on tuonut esiin, että ahdistus voi olla myös liikkeelle paneva voima: ilmastoahdistus lisää voimavaroja, jos tunteita voi käsitellä ja ilmastonmuutoksen hillitsemiseen on toimintamahdollisuuksia. Voimaantuminen ja tietoisuus omista vaikuttamismahdollisuuksista ja -keinoista ovat askelia hyvään toimintakykyyn.

Ympäristöongelmien ratkaisu edellyttää yksilöiden, yhteisöjen ja yritysten tiedostamista, toimintakykyä ja -motivaatiota ympäristötekoihin ja ympäristövastuulliseen uuteen normaaliin. Tiedon jalkauttamisessa ja mielipidemuokkauksessa eri medioilla, kuten sanomalehdillä, on keskeinen tehtävä ja vastuu.Ympäristöongelmien ratkaisuun tarvitaan suuri joukko ihmisiä, yrityksiä, valtioita, lakeja ja sitoumuksia: tarvitsemme tutkimusta, innovaatioita ja poliittisia päätöksiä. Tämä suuri joukko koostuu yksilöistä, jotka päättävät osallistua.

Toivotamme kaikki tulevaisuuden toimijat tervetulleiksi Lapin ja Rovaniemen Vihreisiin. Älä jää potemaan eko- ja ilmastoahdistusta yksin: yhdessä voimme vaikuttaa, demokratian keinoin!

Maria Huhmarniemi & Laura Tarvainen, Rovaniemen VihreätMielipidekirjoitus julkaistu Lapin Kansassa ja Uudessa Rovaniemessä 20.1.2021

Ul­ko­il­ma­pe­da­go­giik­ka tukee op­pi­mis­ta

Ulkotila, kuten metsä, lasten leikin ja oppimisen ympäristönä tukee monipuolisesti lasten kasvua ja kehitystä. Aihetta on tutkittu muun muassa seikkailupedagogiikan ja luontoliikuntakasvatuksen osana.

Tasapainon ja liikunnallisuuden kehittymisen kannalta ulkotilaa pidetään erittäin hyvänä oppimisympäristönä ja ulkona liikkuminen tukee myös yhteisöllisyyttä ja kaverisuhteita. Vapaan leikin, päiväkodin ja koulun toiminnasta ulkoilmassa on lukuisia tutkimuksia, joissa on todennettu positiivisia vaikutuksia lasten itseluottamukseen sekä sosiaalisiin ja motorisiin taitoihin.

Uusimmat tutkimukset nostavat esiin päiväkotien pihojen metsämaan mikrobien myönteisen terveysvaikutuksen. Puita ja metsäpohjaa voi tuoda päiväkotipihojen lisäsi myös muualle kaupunkiin kuten myös oppimistilanteita maastoon. Viherinvestoinneilla ja ulkona vietetyllä ajalla on vaikutusta kaikenikäisten ennaltaehkäisevään terveydenhoitoon.

Ulkoilmaa lasten leikin, liikunnan ja oppimisen tilana pidetään yhtenä lähiluonnon tarjoumana. Luonnonympäristön ei tarvitse olla erityisen esteettinen tai iso toimiakseen lapsille ja nuorille merkittävänä paikkana: myös luonnontilaiset pöheiköt voivat olla lasten leikkien erämaita ja viidakkoja, joissa positiiviset luontokokemukset muodostuvat.

Maria Huhmarniemi, Sanna Konola, Laura Tarvainen

Teksti on julkaistu Lapin Kansassa 24.10.2020

Maria Huhmarniemi & Saara Huhmarniemi: keinoja nuorten yhteiskunnallisen osallisuuden tukemiseen tarvitaan

Koululaisten ilmastolakkoon on osallistunut paljon nuoria eri puolilla maata. Nuorten ilmastolakkoilu on herättänyt keskustelua nuorten yhteiskunnallisesta osallisuudesta. Aihe on tärkeä ympäristökasvattajille, sillä sekä ilmastonmuutoksen torjunta että nuorten yhteiskunnallinen osallistuminen kuuluvat kestävän kehityksen kasvatuksen keskeisiin sisältöihin opetussuunnitelmissa.

Ilmastolakon kylttejä Helsingissä. Kuva: Saara Huhmarniemi.

Toimijuus käsittää myös luonnon

Kerron Sirene-tutkijaverkoston blogissa kokemuksestani ISEAS-symposiumissa. Se oli minulle paitsi kiinnostava yhteistyö muiden tutkijoiden ja taiteilijoiden kanssa myös irtiotto akateemisesta arjesta ja lapsiperheen rutiineista. Sain nauttia luonnosta ja kollegoiden seurasta: koin saavani yhteyden luontoon, symposiumin toisiin osallistujiin ja siten myös itseeni. Symposiumin jälkeen tunsin itseni levänneeksi, uudistuneeksi ja vahvaksi: toimintakyky oli lisääntynyt. Tämä kokemus on arvokas pohtiessani tutkimuksessa, miten taiteilijoiden ja ympäristötutkijoiden edellytyksiä ja toimintakykyä kestävän kehityksen kasvatukseen voidaan edistää.

Linkki blogitekstiin

Taiteilijat, tutkijat ja taiteilija-tutkijat koolla. Kuva: Fabio Cito.