Vuosi sitten syksyllä työskentelimme intensiivisesti kuvataidekoulutuksen ja -kasvatuksen valtakunnallisen visiotyön parissa. Keräsimme tietoa kuvataiteen alalta ja kuvataideopetuksesta, erityisesti niiden kehittämistarpeista. Järjestimme Lapin yliopistossa seminaarin ja työpajan, johon osallistui opiskelijoita, alumneja ja eri sidosryhmien edustajia. Tämä prosessi ja julkaistu visio antoivat vahvan pohjan opetussuunnitelman uudistukselle, joka on parhaillaan käynnissä Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa tämän syksyn aikana.
Visiossa korostetaan, että kuvataideopetuksen tulee luoda perusta luovien alojen kestävälle taloudelle sekä hyvinvoivalle ja demokraattiselle yhteiskunnalle. Alan on myös reagoitava yhteiskunnan muutoksiin ja vaikutettava laajasti.
Yksi vision toimenpide-ehdotuksista on opetuksen normien haastaminen, kuten eurooppakeskeisyyden, cis-normatiivisuuden ja ableismin kyseenalaistaminen sekä monimuotoisen taide- ja kulttuuriopetuksen tarjoaminen. Eurooppakeskeisyys viittaa kolonialistiseen tiedon ylivaltaan, naisten syrjintään ja toiseuttamisen mekanismeihin, jotka liittyvät länsimaiseen sivistyskertomukseen, kuten Kalle Lampela avaa @varo_taidejargonia -sanataiteessaan Instagramissa. (Puhutaan eurooppakeskeisyydestä eurosentrismin sijaan!)
Perinteisesti taidealan opetuksessa on toistettu taidehistorian kaanonia, joka määrittelee Keski-Euroopan taiteen syntysijaksi ja kohottaa miespuolisia taiteilijoita. Kaanoni ei ole tainnut kaikkien mielissä kaatua, vaikka on ollut temaattisia näyttelyjä, tutkimushankkeita ja erillisiä kursseja esimerkiksi naistaiteesta tai ulkoeurooppalaisesta taiteesta. Lapin yliopisto on kuitenkin jo pitkään tarjonnut opetusta pohjoiseen ja arktiseen taiteeseen liittyen. Tästä olen ylpeä tiedekunnassani ja toivon pohjoiseen kiinittyvien sisältöjen jatkuvan myös tulevaisuudessa.
Opetussuunnitelman kehittämisessä on vaara se, että lisäämme jatkuvasti uutta sisältöä. Esimerkiksi saatamme edelleen ajatella, että kaikkien on tunnettava vakiintuneet taidehistorian kaanonit ja lisäksi laajennettava tietämystään muista taiteen historian osa-alueista. Samoin taidekursseihin sisältyy jatkuvasti uusia elementtejä: digitaalista kuvankäsittelyä, videoilmaisua, multimediaa, installaatiotaidetta jne. Saatamme haluta säilyttää kaiken sen, mitä aikaisemmin on opetettu, ja lisää. Opettajat saattavat kokea tarvetta opettaa kaikki ne asiat, joita he ovat itse oppineet vuosikymmenten urallaan. Työelämän kokeneet ammattilaiset saattavat ihmetellä nuorten valmistuneiden heikkoa osaamista niissä taidoissa, joihin heidän koulutuksensa on aiemmin keskittynyt. Opiskelijatkin voivat olla epävarmoja toivoen sekä syvempää että laajempaa oppimista.
Pahimmassa tapauksessa tämä voi johtaa uupuneisiin opettajiin ja loppuun palaneisiin opiskelijoihin.
Lapin yliopiston opetussuunnitelmauudistus on osittain nykyisten tutkintojen hienosäätöä (uudet opetussuunnitelmat perustuvat nykyisten kehittämiseen) ja osittain rohkeaa vision seuraamista ja vanhoista sisällöistä ja menetelmistä luopumista. Koulutuksessa opiskelijoille tarjotaan vahva perusta työelämään, taiteeseen ja tutkimukseen ilman, että heidän tarvitsee hallita loputonta määrää erilaisia tekniikoita, materiaaleja, ohjelmistoja ja tutkimusmenetelmiä.
Opetussuunnitelman kehittämisessä kiinnitetään yhä enemmän huomiota niin sanottuihin metataitoihin. Näitä tärkeitä metataitoja eri aloilla ovat mm. ongelmanratkaisutaidot, itseohjautuvuus, kokonaisuuksien hallinta, luovuus, oppimiskyky, monikulttuurisuusosaaminen ja kestävän kehityksen periaatteiden tuntemus.
Opetuksen sisältöjen ohella opetussuunnitelmatyö pureutuu opetusmenetelmiin: kurssien toteutustapoihin. Lainaankin loppuun Eeva Anttilan ajattelua ns. transformatiivisesta oppimisesta: ”Aikuiskoulutuksessa ja yliopistopedagogiikassa onkin keskeistä pohtia, miten opiskelijat voidaan turvallisesti saattaa kohtaamaan epämiellyttäviä tunteita ja miten heitä voidaan tukea kriittisessä itsereflektiossa ja syvällisessä keskustelussa, jossa tunteet, arvot ja eriävät näkemykset nousevat esiin. ” Opiskelijan kriittinen reflektio ja aktiivinen osallistuminen toimintaan ja keskusteluun avaa uusia ajattelumalleja ja johtaa muuttuneeseen toimintatapaan.
Toivon, että myös opettussuunnitelmatyö mahdollistaa meidän opettajien jatkuvaa transformatiivista oppimista: ajattelutapojen muutoksia ja oivalluksia, jotka mahdollistavat uudet kokeilut ja kehittämisen.
Kuva: #nuoruuskuvahaaste vahakabinetissä, 30-vuoden takaa. Kiitos kaikkille ihanille opettajille, jotka on minua auttaneet kulkemaan nuoruuden haaveista kohtia muuttuneita käsityksiä siitä, mistä kannattaa haaveilla.
