Taiteella ja muotoilulla kohti moninaisuutta

Arktista aluetta koskevat mielikuvat aiheuttavat niin sanottua arktistumista: mielikuvaa, jossa alue näyttäytyy esimerkiksi tyhjänä, talvisena ja koskemattomana erämaana tai loputtomana luonnonvarojen aittana. Tämä ei vastaa kaikkien alueella asuvien ihmisten kokemusta. Maria Huhmarniemi ja Mirja Hiltunen kirjoittivat artikkelin, joka perustuu pitkäaikaiseen taideperustaiseen toimintatutkimukseen, jonka tavoitteena on vaikuttaa nykytaiteeseen, taidekasvatukseen sekä osallisuuden vahvistumiseen arktisella alueella, erityisesti Rovaniemellä.

Kirjoittajat kertovat taiteesta, jota on toteutettu julkisessa kaupunkitilassa. Yksi tarkastelluista teoksista on Ishtarin portin pienoismalli, joka toteutui Naapuruus ja rakkaustalkoot -tapahtumassa. Kun Suomeen muuttaneet irakilainen aktivisti Al-Fateh Ali Mousa ja taidekasvattaja Saba Majid saivat turvapaikkapäätöksen, he halusivat antaa vastalahjana jotakin omaa kulttuuristaan kiitokseksi. He rakensivat pienoismallin Ishtarin portista, mikä tekona symboloi heidän rakkauttaan uutta kotimaataan kohtaan. Toisessa esimerkissä esitellään Huhmarniemen maisemavalokuvasarjaa. Kuvissa heiluu huiveja tuulessa kuin lippuja problematisoiden kansallisen identiteetin teemoja suhteessa maahan ja maahanmuuttoon. Kolmas esimerkki on saamelaisen taiteilijan Tomas Colbengtsonin teos Ruávinjargâ, joka oli esillä Wiping the Ice-Cream Off your Face -näyttelyssä.

Artikkelissa todetaan, että sosiaalisesti sitoutuneella taiteella voidaan edistää vähemmistökulttuurien tunnistamista, eri kulttuurien edustajien välisiä kohtaamisia sekä kulttuurisen moninaisuuden ja transkulttuurisuuden esittämistä julkisessa tilassa. Julkinen taide paikallisuuden identiteettisymbolina voi torjua arktistumista ja vahvistaa kulttuuri-identiteettiä. Taide voi luoda ymmärrystä moninaisuudesta, edistää avoimuutta erilaisia kulttuureja kohtaan sekä esitellä arktista aluetta kulttuurisesti rikkaana ihmisten kotina. Artikkelissa esitellään de-arktistumisen käsite arktisen kestävyyden ja kulttuurisen moninaisuuden tutkimukseen.

Artikkeli kirjoitettiin osana Acting on the Margins: Arts as Social Sculpture (AMASS) tutkimushankketta, jota rahoitti Euroopan Unioni. AMASS käsitteli erilaisten ryhmien ja yhteisöjen kulttuurista asemaa Euroopassa.

Artikkeli on julkaistu kirjassa Artistic Cartography and Design Explorations Towards the Pluriverse. Kirjan ovat toimittaneet Satu Miettinen, Enni Mikkonen, Maria Cecilia Loschiavo dos Santos ja Melanie Sarantou ja se ilmestyy Routledgen julkaisemana tänä vuonna. Kirja on jo tilattavissa.