Yhteiskunnallista vaikuttamista taiteessa ja politiikassa

Taiteilijana olen tehnyt useita teoskokonaisuuksia, joiden aiheet koskevat luonnonvarapolitiikkaa pohjoisessa. Toisinaan olen halunnut avata keskusteluja ja joskus ottaa kantaa: kampanjoida taiteen keinoin muun muassa Lapin kaivoshankkeita vastaan. Tutkimuksessani olen pohtinut, miten taiteella voi vaikuttaa. Johtopäätökseni on usein ollut, että taiteella voi vaikuttaa arvokeskusteluihin ja arvojen transformaatioon. Se on tärkeää. Kaikki poliittiset päätökset, jotka meidän nykyhetkeä ja tulevaisuutta määrittävät, perustuvat arvoihin – ja toivon mukaan myös tutkimustietoon.

Arvojen transformaation odotetaan johtavan kestävämpään yhteiskuntaan ja kulutuksen kohtuullistamiseen, mikä on välttämätöntä. Kuluttamisen tulee asettua maapallon kantokyvyn rajoihin.

Edelleen ajattelen, että taiteella voi vaikuttaa ja että taiteen tekeminen on merkityksellistä. En kuitenkaan halua jättää päätöksentekoa niille, joiden arvot näyttäytyvät päinvastaisilta kuin omani. Siksi olen kuntavaaliehdokas ja siksi olen pyytänyt vihreiden ehdokkaaksi niin monta muuta rovaniemeläistä, joihin luotan ja joiden näkemystä arvostan.Kun vihreitä valitaan Rovaniemen valtuustoon, emme kannata kaivoshankkeita, joihin liittyy valtavia ympäristöriskejä. Kaivoslaki on uudistettava ja nykyiseltä kaivostoiminnalta on edellytettävä vastuullisuutta.