Eurooppakeskeisyydestä ja opetussuunnitelmatyöstä

Vuosi sitten syksyllä työskentelimme intensiivisesti kuvataidekoulutuksen ja -kasvatuksen valtakunnallisen visiotyön parissa. Keräsimme tietoa kuvataiteen alalta ja kuvataideopetuksesta, erityisesti niiden kehittämistarpeista. Järjestimme Lapin yliopistossa seminaarin ja työpajan, johon osallistui opiskelijoita, alumneja ja eri sidosryhmien edustajia. Tämä prosessi ja julkaistu visio antoivat vahvan pohjan opetussuunnitelman uudistukselle, joka on parhaillaan käynnissä Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa tämän syksyn aikana.

Visiossa korostetaan, että kuvataideopetuksen tulee luoda perusta luovien alojen kestävälle taloudelle sekä hyvinvoivalle ja demokraattiselle yhteiskunnalle. Alan on myös reagoitava yhteiskunnan muutoksiin ja vaikutettava laajasti.

Yksi vision toimenpide-ehdotuksista on opetuksen normien haastaminen, kuten eurooppakeskeisyyden, cis-normatiivisuuden ja ableismin kyseenalaistaminen sekä monimuotoisen taide- ja kulttuuriopetuksen tarjoaminen. Eurooppakeskeisyys viittaa kolonialistiseen tiedon ylivaltaan, naisten syrjintään ja toiseuttamisen mekanismeihin, jotka liittyvät länsimaiseen sivistyskertomukseen, kuten Kalle Lampela avaa @varo_taidejargonia -sanataiteessaan Instagramissa. (Puhutaan eurooppakeskeisyydestä eurosentrismin sijaan!)

Perinteisesti taidealan opetuksessa on toistettu taidehistorian kaanonia, joka määrittelee Keski-Euroopan taiteen syntysijaksi ja kohottaa miespuolisia taiteilijoita. Kaanoni ei ole tainnut kaikkien mielissä kaatua, vaikka on ollut temaattisia näyttelyjä, tutkimushankkeita ja erillisiä kursseja esimerkiksi naistaiteesta tai ulkoeurooppalaisesta taiteesta. Lapin yliopisto on kuitenkin jo pitkään tarjonnut opetusta pohjoiseen ja arktiseen taiteeseen liittyen. Tästä olen ylpeä tiedekunnassani ja toivon pohjoiseen kiinittyvien sisältöjen jatkuvan myös tulevaisuudessa.

Opetussuunnitelman kehittämisessä on vaara se, että lisäämme jatkuvasti uutta sisältöä. Esimerkiksi saatamme edelleen ajatella, että kaikkien on tunnettava vakiintuneet taidehistorian kaanonit ja lisäksi laajennettava tietämystään muista taiteen historian osa-alueista. Samoin taidekursseihin sisältyy jatkuvasti uusia elementtejä: digitaalista kuvankäsittelyä, videoilmaisua, multimediaa, installaatiotaidetta jne. Saatamme haluta säilyttää kaiken sen, mitä aikaisemmin on opetettu, ja lisää. Opettajat saattavat kokea tarvetta opettaa kaikki ne asiat, joita he ovat itse oppineet vuosikymmenten urallaan. Työelämän kokeneet ammattilaiset saattavat ihmetellä nuorten valmistuneiden heikkoa osaamista niissä taidoissa, joihin heidän koulutuksensa on aiemmin keskittynyt. Opiskelijatkin voivat olla epävarmoja toivoen sekä syvempää että laajempaa oppimista.

Pahimmassa tapauksessa tämä voi johtaa uupuneisiin opettajiin ja loppuun palaneisiin opiskelijoihin.

Lapin yliopiston opetussuunnitelmauudistus on osittain nykyisten tutkintojen hienosäätöä (uudet opetussuunnitelmat perustuvat nykyisten kehittämiseen) ja osittain rohkeaa vision seuraamista ja vanhoista sisällöistä ja menetelmistä luopumista. Koulutuksessa opiskelijoille tarjotaan vahva perusta työelämään, taiteeseen ja tutkimukseen ilman, että heidän tarvitsee hallita loputonta määrää erilaisia tekniikoita, materiaaleja, ohjelmistoja ja tutkimusmenetelmiä.

Opetussuunnitelman kehittämisessä kiinnitetään yhä enemmän huomiota niin sanottuihin metataitoihin. Näitä tärkeitä metataitoja eri aloilla ovat mm. ongelmanratkaisutaidot, itseohjautuvuus, kokonaisuuksien hallinta, luovuus, oppimiskyky, monikulttuurisuusosaaminen ja kestävän kehityksen periaatteiden tuntemus.

Opetuksen sisältöjen ohella opetussuunnitelmatyö pureutuu opetusmenetelmiin: kurssien toteutustapoihin. Lainaankin loppuun Eeva Anttilan ajattelua ns. transformatiivisesta oppimisesta: ”Aikuiskoulutuksessa ja yliopistopedagogiikassa onkin keskeistä pohtia, miten opiskelijat voidaan turvallisesti saattaa kohtaamaan epämiellyttäviä tunteita ja miten heitä voidaan tukea kriittisessä itsereflektiossa ja syvällisessä keskustelussa, jossa tunteet, arvot ja eriävät näkemykset nousevat esiin. ” Opiskelijan kriittinen reflektio ja aktiivinen osallistuminen toimintaan ja keskusteluun avaa uusia ajattelumalleja ja johtaa muuttuneeseen toimintatapaan.

Toivon, että myös opettussuunnitelmatyö mahdollistaa meidän opettajien jatkuvaa transformatiivista oppimista: ajattelutapojen muutoksia ja oivalluksia, jotka mahdollistavat uudet kokeilut ja kehittämisen.

Kuva: #nuoruuskuvahaaste vahakabinetissä, 30-vuoden takaa. Kiitos kaikkille ihanille opettajille, jotka on minua auttaneet kulkemaan nuoruuden haaveista kohtia muuttuneita käsityksiä siitä, mistä kannattaa haaveilla.

Linkki Eevan Anttilan kirjoitukseen

Linkki visiotyön julkaisuun

Taiteen poliittisuudesta

Juha Kauppinen kertoo romaanina Heräämisiä alussa, kuinka hänen tapanaan oli tähdentää, ettei hän ole luonnonsuojelija. Kirjassa hän valottaa kasvutarinaansa sekä luonnonsuojelun historiaa. Aiemmissa esiintymisissään hän väheksyi tai painoi alas luonnonsuojelijoita vakuuttamalla, ettei ole luonnonsuojelija. Ikään kuin luonnonsuojelussa olisi jotakin epäilyttävää, kyseenalaista, hippimäistä tai radikaalia. Kirja ”Heräämisiä: kuinka minusta tuli luonnonsuojelija” saa myös lukijan pohtimaan luonnonsuojelun merkitystä.

Monet kuvataiteilijat käsittelevät taiteessaan luontoa tai sosiaalisia ja yhteiskunnallisia ongelmia. Teokset voivat herättää tai havahduttaa pohtimaan puhtaan luonnon merkitystä, yhdenvertaisuutta, ihmisen paikkaa maailmassa. Aika monet taiteilijat kuitenkin puheissaan irtisanoutuvat poliittisuudesta. He sanovat, ettei heidän taide ole poliittista, ikään kuin poliittisuudessa oisi jotakin leimaavaa, väärää tai latistavaa.

Aiemmin taiteessa vedettiin eroa puoluepolitiikkaan ja poliittinen taide ymmärrettiin vallan tai auktoriteetin kyseenalaistamiseksi, paljastamiseksi tai pönkittämiseksi. Nykyään poliittisuus käsitetään laajemmin, toiminnaksi, jolla pyritään vaikuttamaan yhteiskunnallisiin asioihin. Poliittinen taide käsittelee tai heijastaa poliittisia näkemyksiä tai arvoja. Poliittiset teokset voivat nostaa esiin epäkohtia, kuten syrjintää tai ympäristöongelmia symbolisesti, vihjaamalla tai suoraan. Teokset voivat myös ottaa kantaa siihen, mikä on arvokasta, merkityksellistä ja suojelun arvoista. Taiteessa ja muussa kulttuurissa myös tulkitaan ja kuvataan menneitä tapahtumia ja niiden vaikutuksia nykyisyyteen; poliittista historiaa. Taide herättää keskustelua yhteiskunnallisista aiheista ja johdattaa ihmiset pohtimaan asenteitaan ja arvojaan. Se on tärkeää, koska demokraattia ja puoluepolitiikassa tehdyt päätökset perustuvat yhteiskunnallisiin keskusteluihin sekä valitseviin arvoihin.

Yleisö tulkitsee taideteoksia omilla linsseillään. Toinen virittäytyy esteettiseen kokemukseen, toisen mieltä kutkuttaa teosten painoarvo poliittisina puheenvuoroina. Taiteilija ei voi – vaikka haluaisi – hallita teosten tulkinnan ja vaikutusten suuntaa. Taidetta voidaan lukea poliittisesti, vaikka taiteilija pelkäisi sen ajavan häntä taiteen marginaaliin tai arvostelun kohteeksi.

Nuorena opiskelijana minä sanouduin irti kaupallisesta taiteesta. Pidin epäilyttävänä ja jopa halveksittavana taidetta, jonka tarkoitus oli toimia myytävinä objekteina, joilla osoitetaan korkeaa makua ja varakkuutta. Myöhemmin taidekäsitykseni avartui moniarvoisemmaksi siten, etten ole tuntenut tarvetta halveksia tai polkea kaupallistakaan taidetta. Poliittisella ja kaupallisella taiteella on oma merkityksensä. Itsekin janoan esteettisiä ja moniaistisia kokemuksia, joita voin tavoitteena niin poliittisen kuin kaunotaiteen kokijana.

Taiteilijoilla on tilaisuuksia puhua yhteiskunnallisista teemoista teoksissa ja niiden rinnalla: haastatteluissa, avajaispuheissa ja taiteilijatapaamisissa. Taiteilijoilta voidaan odottaa näkemyksellisyyttä ja heille voidaan sallia sellaista pehmeyttä tai jyrkkyyttä, jota politiikoilta ei välttämättä hyväksyttäisi. Minä arvostan taiteilijoita, jotka käyttävät tätä heille avautuvaa tilaa. Esimerkiksi Terike Haapoja ja Laura Gustafsson ovat huikeita esikuvia poliittisina taiteilijoina teoksissaan sekä kannanottajina.

Minä sain viime keväänä kutsun luennoijaksi seminaariin, jossa yleisönä oli kiinalaisia taidekasvatusalan ihmisiä. Puhuin poliittisesta taiteestani sekä teosten taustoista metsä- ja selluteollisuudessa: vientiteollisuuden uhista Suomen luonnon monimuotoisuudelle ja meidän harvoille vanhoille metsille. Lähetin luentoni videona, joka nyt löytyy myös youtubesta.

youtube.com/watch?v=O0AFKfuwP0U&t=279s

VillaInno-hanke käynnistyy

VillaInno: Villakäsityöperinteen uudistaminen -hankkeen (2023-2026) taustalla on lisääntynyt kiinnostus villaan, villalankaan ja villakäsitöihin sekä tietoisuus lampaiden laiduntamisen merkityksestä luonnon monimuotoisuuteen ja kulttuurimaisemaan. Hankkeen tavoitteena on tukea Lapin yrityksiä villan alkutuotannossa sekä villan käyttöön perustuvien tuotteiden ja palveluiden innovoinnissa ja kehittämisessä, kaupallisesti ja kestävästi. VillaInno-hanke parantaa Lapin pienten ja keskisuurten yritysten kasvu- ja innovointivalmiuksia lammastiloilla sekä käsityön ja kulttuurimatkailun konteksteissa käsityön kulttuuriperintöä jatkaen ja uusintaen.

VillaInno-hankkeella tuetaan uudistuvaa liiketoimintaa sekä uusien tuotteiden ja palveluiden ideointia tuomalla yhteen käsityön ja eri muotoilualojen osaamista siten, että uudet palvelut ja tuotteet nousevat perinteestä, vahvistavat Lapin alueellista identiteettiä sekä jatkavat ja uusintavat kulttuuriperinteitä. Hankkeen kohderyhmää ovat pienet ja keskisuuret yritykset Lapissa käsityö-, muotoilu-, lammastila- ja matkailualalla sekä taideteollisen alan opettajat ja opiskelijat Lapin yliopistossa.

Hanke on Lapin yliopiston toteuttama ja Euroopan unionin osarahoittama. EU-tuki hankkeelle on 321 699 euroa. Koko kustannusarvio on 402 111 euroa.

Hankkeen vastuullisena johtajana toimii apulaisprofessori Maria Huhmarniemi. Projektipäällikkönä toimii Minna Kovero ja suunnittelijoina Fabiola Cervantes ja Tanya Kravtsov. Yhteistyötahoina on Lapissa toimivia lammastiloja sekä käsityö-, muotoilu- ja matkailualojen yrittäjiä.

Hanke on Euroopan unionin osarahoittama. EU-tuki hankkeelle on 321 699 euroa. Koko kustannusarvio on 402 111 euroa.

Miten Hannukaisen kaivoshankkeen valmistelu etenee?

Ensimmäinen ympäristölupahakemus Kolarin Hannukaiseen suunnitellusta rautamalmikaivoksesta, jossa on mukana pieniä määriä kuparia ja kultaa, jätettiin aluehallintovirastolle (AVI) 16.2.2016, eli yli 7 vuotta sitten. Hannukainen Mining -yhtiö on pyytänyt AVI:lta lisäaikaa täydennyksilleen useita kertoja: tällä hetkellä marraskuuhun 2023 asti. Yhtiö on ilmoittanut tavoitteekseen aloittaa kaivoksen rakentamisen vuonna 2024 ja tuotannon vuonna 2026, mikä ei kuitenkaan ole todennäköistä, koska hankkeeseen sisältyy merkittäviä ympäristöriskejä. Siksi kaivosluvasta, kaavasta ja ympäristöluvasta ennakoidaan jatkuvia kiistoja.

Kolarin kunnassa merkittävä osa valtuuston jäsenistä on kaivosmyönteisiä. Kunnanvaltuuston puheenjohtajana toimi kuitenkin huhtikuuhun 2023 asti kuntavaaleissa menestynyt Mikko Lipponen edustaen sitoutumatonta kuntavaaliryhmää ”Kolarin kylät ja tunturit”. Hänet syrjäytettiin puheenjohtajan tehtävästä, koska Lipposen osallistumista kaivosaiheiseen keskustelutilaisuuteen keväällä 2022 arvosteltiin. Keskustelussa Lipponen nosti esiin niitä uhkia, joita kaivoshanke tuo kuntalaisille, luontomatkailuyrityksille ja Ylläksen alueen puhtaan luonnon ja ilman brändille.

Tällä hetkellä virkarikoksesta syytteessä oleva Turvallisuus- ja kemikaaliviraston Tukesin johtava kaivosasiantuntija käsittelee useita Lapin alueen kaivoslupahakemuksia. Hän on valmistelijana ja esittelijänä Hannukaisen kaivoshankkeen kaivoslupahakemuksessa sekä Kittilän Suurikuusikon ja Sodankylän Kevitsan jo toimivien kaivosten laajennusluvissa. Joukko mökkiläisiä haluaa hänet syrjään Hannukaisen kaivoshankkeen valmistelusta. Tukes on kuitenkin antanut kaivoasiantuntijansa jatkaa virkatyötään törkeästä virkarikosepäilystä ja virkarikossyytteestä ja Hannukaisen kaivoshanketta vastustavien kiinteistönomistajien vaatimuksesta huolimatta.

Ylläksen Ystävät ry:n kaivosasiantuntijana toimiva kemian diplomi-insinööri Leif Ramm-Schmidt on taustoittanut Hannukainen Mining oy:n ympäristöriskejä ja lupaprosessin ongelmia. Ramm-Schmidtin mukaan suunnitellun kaivoksen malmin rautapitoisuus on keskimäärin n. 30 prosenttia ja se sijaitsee suurten maa- ja kivimassojen alla. Talteen saadun puhtaan raudan määrä on vähäinen eli vain 4 prosenttia koko kaivannaismäärästä. Raudan rikastamisessa tarvitaan runsaasti vettä ja useita ympäristölle vaarallisia kemikaaleja. Poikkeuksellisen suurten kivimäärien kuljettaminen ja läjitys aiheuttaa myös merkittävän hiilijalanjäljen. Valtavien ja osin vaarallisiksi luokiteltujen jätemäärien läjitys tekee kaivoshankkeesta ympäristön kannalta haitallisen ja erittäin riskialttiin. Samaan aikaan maailmalla on rikkivapaita rautaesiintymiä, joissa malmin rautapitoisuus ilman rikastusta on jopa 68 prosenttia. Kiirunan maanalaisessa kaivoksessa louhitaan malmia, jonka rautapitoisuus on 50 prosenttia, jolloin ympäristökuormitus on paljon alhaisempi kuin Hannukaisessa.

Hannukaisen raudan tuotannolle ei ole kysyntää Suomessa, koska Suomessa ei käytetä jauhemaista rautarikastetta, jota Hannukaisessa aiotaan tuottaa. Ramm-Schmidt kertoo, että rautarikaste vietäisiin ulkomaille, todennäköisesti pääasiassa Kiinaan.

Hannukainen Mining yhtiö perustelee hankettaan myös kuparin tarpeella vihreässä siirtymässä. Vuoden 2017 koerikastuksessa ei kuitenkaan onnistuttu saamaan kuparin rikasteelle vaadittavaa 25 prosentin pitoisuutta, mikä on kauppalaadun raja. Tämä luo huomattavan epävarmuuden kuparin merkitykselle koko hankkeessa. Tavoitteena oleva kuparituotanto on niin marginaalinen, että Ramm-Schmidtin mukaan kaivoksen avaamista tai lupaprosessien nopeuttamista ei kuparin tarpeella voi perustella.

Ylläksen alueella toimii useita tahoja, jotka ovat vuosien ajan käyttäneet aikaansa ja varojaan kaivoshankkeen lupien arviointiin sekä kriittiseen keskusteluun. Alueella toimii nyt uusi yhdistys, Ylläs 250 ry, joka jatkaa aiemmin toimineen Pro Ylläs ryhmän tärkeää työtä. Tavoitteena on Ylläksen pitkän ajan kehitysedellytysten luominen ja kaivossuunnitelmaan liittyvä edunvalvonta. Yhdistys vastaa varojen keruusta, jolla hankitaan tarvittavia asiantuntijalausuntoja muun muassa kaivoshankkeen lupahakemusten kommentointiin. Yhdityksellä on rahankeruulupa.

Ylläs 250 yhdistys käy läheistä vuoropuhelua alueen yritysten, Äkäslompolon ja Ylläsjärven kyläyhdistyksen, Ylläksen Ystävät ry:n, Muonion Paliskunnan ja Hannukainen Miningin kanssa.

Ylläs 250 yhdistyksen toimintaa voi tukea lahjotuksilla Ylläs 250 ry:n tilille FI65 5780 3820 1945 78, OKOYFIHH.

Maria Huhmarniemi, apulaisprofessori Lapin yliopistossa, Rovaniemeläinen kaupunginvaltuutettu (vihreät)

Näyttely Kaivoshankkeen varjoissa

Art Äkäslompolon näyttely: 29.5/05/2023 – 12/07/2023 Galleria Kellokas, Lapin taiteilijaseura.

Kaivoshankkeen varjoissa -näyttely nostaa esiin kaivoskiistaan liittyviä tuntoja: huolia, pelkoja ja turhautumista. Näyttely on esillä Lapin taiteilijaseuran Galleria Kellokkaassa, Luontokeskuksen yhteydessä. Näyttelyn toteuttaa Art Äkäslompolo yhdistys, joka tuottaa taideprojekteja pohjoisen luonnonsuojelun tueksi. Yhdistys edistää taidetta, joka syventää luontokokemuksia, nostaa esiin ympäristökysymyksiä, tukee ympäristön- ja luonnonsuojelua sekä parantaa taiteilijoiden työskentelyn edellytyksiä. Suomen kulttuurirahasto ja Kolarin kunta tukee Art Äkäslompolon toimintaa. Näyttelyn taiteilijat: Maria Huhmarniemi, Satu Kalliokuusim Tanja Koistinen, Meeri Koutaniemi ja Raisa Raekallio, Minna Kovero, Laura Saari, Tommi Yläjoki

Tule tapaamaan taiteilijoita lauantaina 17.6.2023 klo 15:30-17:00 – osa taiteilijoista paikalla & tarjoilua

Kaivoshankkeen varjoissa

Kaivoshankkeen varjoissa -näyttely nostaa esiin Hannukaisen kaivoskiistaan liittyviä tuntoja: huolia, pelkoja ja turhautumista. Näyttely on esillä Lapin taiteilijaseuran Galleria Kellokkaassa, Luontokeskuksen yhteydessä. 

Tanja Koistisen, Meeri Koutaniemen ja Raisa Raekallion Äänet-installaatio koostuu muotinukeista, joiden T-paitoihin painetut lainaukset ja valokuvat ovat peräisin paikallisilta ihmisiltä ja kaivoksen edustajilta. Moni äkäslompololainen ja mökkiläinen on vastustanut kaivoshanketta vuosikymmenen ajan mutta osa kuntalaisista toivoo kaivoksen tuovan alueelle väliaikaisia työpaikkoja. Samalla ympäristön pilaantuminen uhkaa luontomatkailualaa, jolla toimii paljon pieniä ja keskisuuria yrityksiä. Business Laplandin mukaan Lapin matkailu työllistää matkailusesonkina jopa 8000 henkilöä ja välillisesti vielä enemmän.

Kyläläiset, mökkiläiset, kuntapäättäjät ja virkahenkilöt tuntevat voimattomuutta suhteessa ylikansallisten kaivosyhtiöihin isoihin koneistoihin ja mielipidevaikuttamiseen. Esimerkiksi Kittilässä toimiva Euroopan suurin kultakaivos rakensi 24 kilometriä purkuputkea melkein valmiiksi, vaikka lainvoimaista lupaa päästöille ei oltu myönnetty. Tommi Yläjoen teos Kittilän kultaputki ottaa kantaa kaivosten luvitukseen: “Toivotan teoksen myötä ympäristöluvista päättäville lupaviranomaisille rautaisia palleja.” 

Tommi Yläjoki, Kittilän Kultaputki. Veistos installaatio: Puu, metalli, muovi, orgaaninen aines, 2020

Näyttelyssä on myös teoksia, jotka nostavat esiin kansallispuiston luonnon merkitystä. Maria Huhmarniemen peittokirjonta kuvaa Lapin luontoa vaaran merkeillä kehystettynä. Satu Kalliokuusen maalauksissa on pohjoista luontoa ja kaivoksen uhkakuvia. Laura Saari esittää videodokumentaation pajuveistoksesta, joka on toteutettu Lapin yliopiston opiskelijatyöpajassa Äkäslompolon kyläkeskustaan. Veistos esittää meritaimenta ja viitta puhtaisiin vesiin. 

Maria Huhmarniemi, Vaaran merkeille jäi liian vähän tilaa, sarjasta Hannukaisen kaivoshanke, 146×86 cm, Peittokirjonta: villakangas ja käsin värjätty villalanka, 2023

Minna Kovero toteutti yhteisötaideteoksen, Minä suojelen… , Äkäslompolon Suojelusnukke-työpajaan osallistuneiden kanssa. Nuket kantavat tuohisilla käsivarsillaan sanoja suojeltavista asioista. Mielikuvat suojelusta on sidottu tuoksuvalla villalangalla nukkejen sydämien kohdalle. Tämän teoksen taustalla on Äkäslompolon kyläyhdistyksen aiempi toiminta, jossa suojelusnukkeja on valmistettu ja myyty rahoittamaan kaivoskriittisiä selvityksiä ja kannanottoja. 

Minna Kovero, Minä suojelen… -yhteisteos, 2023. Koivunoksa, tuohi, kierrätetyt kangaspalat, villalanka ja maarianheinä sekä teokseen osallistuneiden kädenjäljet, mielikuvat ja sanat.

Näyttelyn toteuttaa Art Äkäslompolo yhdistys, joka tuottaa taideprojekteja pohjoisen luonnonsuojelun tueksi. Yhdistys edistää taidetta, joka syventää luontokokemuksia, nostaa esiin ympäristökysymyksiä, tukee ympäristön- ja luonnonsuojelua sekä parantaa taiteilijoiden työskentelyn edellytyksiä. Suomen kulttuurirahasto ja Kolarin kunta tukee Art Äkäslompolon toimintaa. 

Näyttelyn taiteilijat:

Maria Huhmarniemi

Satu Kalliokuusi

Tanja Koistinen, Meeri Koutaniemi ja Raisa Raekallio

Minna Kovero

Laura Saari

Tommi Yläjoki

Art Äkäslompolon näyttely: Kaivoshankkeen varjoissa

29.5/05/2023 – 12/07/2023 Galleria Kellokas, Lapin taiteilijaseura


Energiaa Lapin tarpeeseen

Energiantuotanto siirtyy uusiutuviin, kun fossiilisista polttoaineista irtautuminen on välttämätöntä. Aurinko- ja tuulivoiman tuottavuuskehitys on ollut nopeaa. Ne maat ja alueet, joissa investoidaan uusiutuvaan energiaan ja ympäristöteknologiaan, pärjäävät tulevaisuudessa maailmantaloudessa ja siten hyvinvoinnin vahvistamisessa. Suomeenkin tavoitellaan tuulivoimaa ja sitä seuraavaa teollisuutta.

Päätöksiä tuulivoiman rakentamisesta tehdään kuntapolitiikassa. Lapissa vaakakupissa on tuulivoiman tuomat kiinteistöverotulot, tuulivoimasidonnaisen yritystoiminnan houkuttelu kuntaan ja maisema- ja luontovaikutukset. Maisemahaittoja on koettu paikallisesti ja matkailualalla, kun turistit haluavat kokea Lapin asumattomana erämaana. Kohtuukokoinen tuulimylly voi kuitenkin olla jopa matkailuvaltti, kun sen sidostetaan hiilineutraalin matkakohteen brändiin. Käsitykset kauniista maisemasta ovat kulttuurisidonnaisia ja muuttuvia: tuulimyllyn voi nähdä edistyksen ja hyvinvoinnin symbolina.

Lapissa tuulivoimasta puhutaan kolonialismina viitaten saamelaisalueeseen ja etelän tarpeisiin. Utsjoki ja Inari ovat tehneet kielteisen periaatepäätöksen tuulivoiman rakentamisesta. Metsähallitus on puolestaan linjannut Saamelaisalueen luonnonvarasuunnitelmassa, ettei se käynnistä tuulivoimahankkeita saamelaisten kotiseutualueella suunnittelukaudella. Mielestämme saamelaiskäräjien kannat tuleekin huomioida entistä paremmin päätöksenteossa. 

Kolonialismiksi nähdään myös se, että energiantarvetta on etelässä, jonne sähkö viedään pohjoisesta sähkönsiirtolinjoja pitkin. Siirtäminen on kallista ja siirtoyhteyksien rakentamisessakin raivataan luontoa. Tuulivoiman myötä Suomeen houkutellaan energiaintensiivistä teollisuutta. Suurin osa Lapista ei kuitenkaan ole raskaan teollisuuden aluetta. Lapin metsät ja tunturit eivät ole tyhjiä, vaan luontokulttuurin ja monien elinkeinojen ympäristöä. Päätökset kuntapolitiikassa linjaavat, mihin kuntiin Lapissa toivotaan uusiutuvasta energiasta hyötyvää yritystoimintaa ja missä rakentamaton luonto on kestävyyden ja elinvoiman ydin.

Silloin, kun kuntapäättäjät tavoittelevat oman alueensa ihmisille tuulivoiman tuomaa hyvinvointia ja lapsilleen fossiilivapaata tulevaisuutta, kyse ei ole kolonialismista, vaan hyvän elämän edellytyksistä meille itsellemme. Politiikan keinoin voi vahvistaa paikallisten saamaa taloudellista hyötyä uusiutuvan energian rakennuttamisen mahdollistamisesta. 

Tuulivoimaa tulisi kuitenkin rakentaa ensisijaisesti luontoarvoiltaan vähäisille aluille ja jo rakennetuille maille, kuten teollisuusalueille, entisille turpeenottoalueille  ja matkailukeskusten yhteyteen. Niin sanotut hybridiparkit, jotka yhdistävät tuulivoiman ja aurinkovoiman, olisivat tehokasta maankäyttöä. Hyvin suunniteltu tuulivoimarakentaminen tukee Lapin kestävää kehitystä, hiilineutraaliustavoitteen saavuttamista ja sähkön kohtuuhintaisuutta mutta Lapin erämaisia metsiä ei tule uhrata teollisuudelle. Kuten kaivoksille, myös tuulivoimalle tulee asettaa rajat. Lapin vihreän siirtymän tulee palvella Lapin ihmisiä ja yrityksiä sekä Lapin kestävää matkailua.

Laura Tarvainen & Maria Huhmarniemi

Tieteen ja tutkimuksen vakaa rahoitus

Merkittävä osa tutkijoiden työajasta kuluu rahoituksen hakemiseen. Tutkimushankkeita suunnitellaan kansainvälisissä ja valtakunnallisissa työryhmissä aikaa resurssoiden. Vain pieni murto-osa tutkimushankkeista rahoitetaan, vaikka tutkimussuunnitelmat arvioidaan korkeatasoisiksi. Rahoituksen hakemiseen käytetty aika on pois tieteen ja tutkimuksen tekemiseltä.

Rahoituksen painopisteen siirtäminen tutkimushankkeista perusrahoitukseen vähentää painetta jatkuvaan rahoituksen hakemiseen. Vakaa perusrahoitus turvaa reilumman työelämän tieteentekijöille sekä tieteen vapauden.

Korkea osaaminen, tiede ja tutkimus ovat Suomelle tärkeä pääoma. Vihreät haluaa turvata tutkimuksen vakaan, riittävän ja ennustettavan rahoituksen. Tutkijoina ja vihreiden eduskuntavaaliehdokkaina haluamme edistää tieteen ja tutkimuksen vakaata resurssointia sekä tieteeseen perustuvaa päätöksentekoa.

Laura Tarvainen & Maria Huhmarniemi

Ilmastokriisin torjuntaa kaivoskriittisesti

Ilmastokriisi edellyttää irtautumista fossiilisista polttoaineista. Tämä on johtanut akkumateriaalien kysynnän lisääntymiseen, mitä käytetään puolestaan perusteena uusien kaivosten luvitukseen ja perustamiseen. Kaivosteollisuus aiheuttaa sekä haitallisia päästöjä että luontokatoa. Toki kaikella ihmisen toiminnalla on vaikutuksia ympäröivään luontoon. Kaivosten vaikutukset ovat kuitenkin pysyviä. Ne muuttavat laajoja maa-alueita avolouhoksiksi ja pilaavat vesistöjä. Ilmastokriisin torjuntaa ei tule tehdä tuhoamalla luontoa.

Kun arvioidaan akkutuotannon vaikutusta Suomeen, tulee muistaa myös kaivannaisjätevuoret. Yhden sähköauton akun valmistamisesta koituu 50 000 kiloa ympäristöä pilaavaa kaivannaisjätettä. Esimerkiksi Terrafame tuottaa yksin noin 45 miljoonaa tonnia kaivannaisjätettä vuodessa, mikä tekee noin 2,7 miljardia tonnia 60 vuoden toiminta-aikana. Terrafamen jätteestä suurin osa on voimakkaasti rikkihappoa tuottavaa vaarallista jätettä. Tämän laatuinen jäte on loppusijoitettava pysyvästi eristettynä. Tähän ei ole toistaiseksi Suomen kaivoksissa pystytty. Oulun yliopiston tutkimuksen mukaan kaikki Suomen kaivannaisjätealueet vuotavat, ennemmin tai myöhemmin.

Ilmastokriisiä ei voi ratkaista irrallaan luontokadosta. Nyt ilmastokriisin ratkaisu perustuu samoihin lääkkeisiin, joilla se alunperin aiheutettiin: luonnonvarojen loputtomaan ja rajoittamattomaan hyödyntämiseen. Fossiiliset energianlähteet pilaavat ilmastoa, mutta uusiutuvillakin on kova ekologinen hinta.

Ratkaisuja tulee kiireesti etsiä kiertotaloudesta, puhtaammasta teknologiasta, kuten suola-akuista, tuotteiden elinkaaren pidentämisestä ja talouden painopisteen siirtämisestä pois toimialoista, jotka nojaat luonnonvarojen kuluttamiseen.

Politiikassa voidaan tehdä päätöksiä ympäristöhaittojen verottamisesta sekä taloudellisesta tuesta, jota ohjataan kiertotalouteen ja teknologian tutkimus- ja kehitystoimintaan. Siksi politiikkaan tarvitaan luonnon- ja ympäristönsuojelijoita.

Vaaliteltoilla kysytään toisinaan, eikö kaivosten tulisi olla mieluummin Suomessa kuin Kongossa, jossa ne myös aiheuttavat ympäristöongelmia. Uusien kaivosten avaaminen Suomessa ei kuitenkaan vähennä kaivosteollisuutta muissa maissa. Jokaisessa maassa on säädettävä riittävän tiukka kaivoslaki ja edellytettävä teollisuudelta puhtaita prosesseja. Jos haluamme vaikuttaa Kongon lasten oloihin, on lopetettava Kongon koboltin vastaanottaminen Euroopan suurimpaan koboltin jalostuslaitokseen Kokkolaan.

Maria Huhmarniemi – Apulaisprofessori taidekasvatuksen alalla, kansanedustajaehdokas (vihr.) Lapissa

Miisa Mink – Saimaa ilman kaivoksia ry:n perustaja, Kaivostoiminnalle RAJAT -kansalaisaloitteen vireillepania, kansanedustajaehdokas (vihr.) Kaakkois-Suomessa

Kulttuuribudjetti prosenttiin

Taide ja kulttuuri tukevat lasten ja nuorten kasvua, oppimista ja hyvinvointia. Taide- ja kulttuuriharrastukset ja -tapahtumat ovat myös tärkeässä roolissa lasten ja nuorten sukupolven äänen ja oikeuksien ilmaisussa ja esiin tuomisessa.

Taideopetuksessa ja -harrastuksissa tunnistetaan ja ilmaistaan tunteita, kuten ympäristötunteita. Samalla luovuus ja innovatiivisuus vahvistuu, mitä tarvitaan kestävän tulevaisuuden ratkaisuihin.

Suomessa on osaava ja innostunut lastenkulttuurin toimijakenttä, joka tuottaa taide- ja kulttuuripalveluita lapsille ja yhdessä lasten kanssa. Toiminnan resurssit ovat kuitenkin pienet: niitä tulee lisätä.

Lastenkulttuurille tarvitaan lastenkulttuuripoliittinen ohjelma: kunnat kaipaavat linjauksia lastenkulttuurin toteuttamiseksi ja seuraamiseksi. Lastenkulttuurin rahoitusta on lisättävä, kuten Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto esittää. Liitto edistää ammattimaisesti toimivien lastenkulttuuria tuottavien tahojen toimintaedellytyksiä Suomessa. Liiton hallitusohjelmatavoitteena on:

1 Lastenkulttuurin rahoituksen lisääminen

2 Taidetestaaja-toiminnan vakiinnuttaminen peruskouluihin

3 Kulttuuri- ja taideharrastusten vahvistaminen Harrastamisen Suomen mallissa

Vihreät haluaa, että sivistys, tiede, taide ja kulttuuri kukoistavat Suomessa. Investoinnit kulttuuriin kannattaa, koska kulttuuri vahvistaa myös taloutta ja luo työpaikkoja. Kulttuurielämän virkeydestä hyötyvät niin yksilöt, yhteisöt kuin kylät, kaupungit ja maakunnat. Vihreiden tavoitteena on kulttuurin rahoituksen kasvattaminen prosenttiin valtion budjetista. Vihreät tunnistaa, että lapsilla ja nuorilla on oltava mahdollisuus kulttuurin harrastamiseen taustasta, asuinpaikasta tai varallisuudesta riippumatta.

Luovista aloista Suomen kasvun veturi

”Kulttuuri tuottaa enemmän kuin valtio sitä rahoittaa. Luovien alojen kasvussa on valtavat mahdollisuudet taloudelle ja työllisyydelle.” – näin toteaa Kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestö KULTA ry nojautuen viimeaikaisiin selvityksiin kulttuurialan ja luovien alojen talousvaikutuksista.

Allekirjoitan KULTA ry:n eduskuntavaalitavoitteet:

1. luovista aloista Suomen kasvun veturi

2. lapsilla on oikeus kulttuuriin tekijöinä ja kokijoina

3. kaikille yhdenvertainen oikeus kulttuuriin ja taiteeseen.

Kulttuuri ja luovat alat ovat kasvaneet Euroopassa viime vuosina keskimääräistä nopeammin. Suomessa luovien alojen BKT-osuus on kuitenkin muita Euroopan maita pienempi ja edelleen se on pienempi täällä Lapissa kuin etelän kasvukeskuksissa. Lisääntyneet etätyömahdollisuudet ja luovien alojen yhteistyöpotentiaali matkailualan kanssa luo kuitenkin Lappiin luovien alojen kasvun mahdollisuuksia. Nämä mahdollisuudet tulee tunnistaa entistä paremmin: luoviin aloihin investointi kannattaa. Elinkeinoelämän monipuolistuessa Lappi ei ajaudu vain malmien ja biomassan raaka-ainetuotantoalueeksi.

Perusta luoville aloille sekä kulttuurialan ammattilaisten työlle luodaan varhaiskasvatuksesta aina korkeakoulutukseen jatkuvalla laadukkaalla taidekoulutuksella. Laaja-alainen ja saavutettava taidekasvatus, -opetus ja -koulutus kannattaa! Taidekasvatus on tulevaisuusresurssointi, joka mahdollistaa sekä luovien alojen kasvun että luovuuden ja innovatiivisuuden, jota tarvitaan vihreässä siirtymässä ja viheliäisten kestävyyshaasteiden ratkaisuissa.