Huoli luonnon monimuotoisuudesta yhdistää

Pohjoisessa moni laji, kuten naali, on vaarassa kadota ilmaston lämpenemisen seurauksena. Viime vuosina uutiset luonnon monimuotoisuuden, eli lajien runsauden ja muuntelun – elämän koko kirjon – vähenemisestä ja lajien katoamisesta ovat olleet toinen toistaan lohduttomampia. Vuonna 2019 julkaistun YK:n kansainvälisen raportin mukaan maailman lajeista jopa miljoona on sukupuuton partaalla. Useat Suomessakin tavalliset lajit, kuten hömötiainen, ovat vähentyneet nopeasti. Moni miettii, vieläkö lapset oppivat tuntemaan lintuja, jotka ovat olleet tavallisia meidän lintulaudoillamme. Entä perinteiseen kulttuurimaisemaan kuuluvat niittykukat? Ja pölyttäjät, joista ekosysteemit ja myös kotimainen ruoantuotanto ovat riippuvaisia?

Luonnon monimuotoisuus ei vähene itsestään vaan ihmisen toiminnan seurauksena. YK:n raportti painottaa, että luonnon köyhtymisen syyt liittyvät laajasti ihmisen toimintaan, kuten ylikulutukseen, maa- ja merialueiden käyttötapoihin, ilmastonmuutokseen ja saastumiseen. Esimerkiksi Suomessa metsälajien uhanalaistuminen on seurausta metsätalouden käytännöistä.

Vietämme tällä viikolla kansainvälistä luonnon monimuotoisuuden viikkoa, joka lisää tietoisuutta ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksesta. Lappilaiset ovat olleet tänä keväänä ajankohtaisen keskustelun ytimessä. Sierilän patoallassuunnitelma uhkaa arvokasta koskialuetta, Ylitorniolla haluttiin yhtenäistää luonnonsuojelualuita laajemmiksi ja rovaniemeläiset surevat kaupunkikeskustasta kaadettuja puita. Rovaniemellä on vireillä kuntalaisaloite: ”Vanhoja puita ja pesimäpaikkoja lähimetsiin”, joka kannattaa käydä allekirjoittamassa! Aloitteen viesti on, että , että luonnon monimuotoisuuden turvaaminen on kaikkien meidän vastuullamme ja voimme aloittaa lähimetsistä.

Meillä ihmisillä on avaimet tukea luonnon monimuotoisuutta ja kääntää haitallisen kehityksen kelkka. Näin on tehty ennenkin. Pelastettiinhan laulujoutsenkin sukupuuton partaalta Suomen kansallislinnuksi 1940-luvulla. Tarvitsemme sekä ruohonjuuritason työtä että poliittista ohjausta, joka kääntää isommat rattaat.

Vihreät on puolue, joka ottaa ympäristöasiat vakavasti. Yhteiskunnan toiminta vaikuttaa aina tavalla tai toisella ympäristöön, joten ympäristövaikutusten arvioiminen tulee tuoda osaksi kaikkea päätöksentekoa. Päättäjiltä tarvitaan myös rohkeutta tehdä kestäviä ratkaisuja. Tavoitteena on, että Lapissa on tulevaisuudessakin puhtaita vesiä, naavaa puissa ja lunta. Onhan luonnon monimuotoisuus hyvinvointimme edellytys. Tule mukaan tekemään Lapin vihreää politiikkaa!

Maria Huhmarniemi & Laura Tarvainen

Julkaistu Lapin Kansan Lukija-palstalla 25.5.2020

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *