Taidetta ja leikkiä metsässä

Art Äkäslompolossa minulla oli ilo työskennellä muusikko ja musiikkikasvattaja Teija Enrothin kanssa. Teimme lasten ympäristötaidereitin, jonka lähtökohtana oli aiemmin kehittämäni Lasten taideseikkailu -konsepti. Ideana oli lasten ja perheiden yhteinen taidetyöskentely metsässä, jossa on myös ympäristötaidetta. Toiminnan taustalla on tutkimustieto muun muassa siitä, miten myönteiset ympäristökokemukset lapsuudessa vaikuttavat aikuisenakin ympäristösuhteeseen ja miten lasten monenlaiset taidot kehittyvät metsäluonnossa. Metsä lasten leikin ja oppimisen ympäristönä tukee kasvua ja kehitystä.

Linkki Sirene-verkoston blogissa julkaistuun tekstiin.

Lapset tekevät äänimaisemia Uhkuu, puhkuu ja puhisee teokseni luona.