Toinen valtuustovuosi alkamassa

Yliopiston lukuvuosi alkaa nyt minulle ensimmäistä kertaa apulaisprofessorin roolissa taiteiden tiedekunnassa. Kaupungin valtuutettuna alkamassa on toinen vuosi.

Vihreänä valtuutettuna toimin Rovaniemen tarkastuslautakunnassa ja hallintosääntötyöryhmässä. Molemmissa on kokouksia kuukausittain ja työ vaikuttaa Rovaniemen kehittämiseen pitkällä tähtäimellä. Kaikissa keskusteluissa mietin, miten Rovaniemestä kasvaa elinvoimainen, yhteisöllinen, ekologisesti kestävä ja kulttuurisesti rikas Lapin pääkaupunki. Vihreiden tavoitteena Rovaniemellä on lisätä tulevaisuuteen katsomista sekä edistää kaupungin kestävää kehittymistä ja kasvua alueen ympäristöä ja luontoa kunnioittaen. Haluamme tukea Rovaniemen muutosta kansainväliseksi, korkean teknologian ja kestävän matkailun kaupungiksi, jossa yhdistyvät luonto- ja kaupunkimatkailun palvelut ja laadukas kulttuuritarjonta. Uusiutuva energia, energiatehokkuus, kiertotalous sekä älykkäät palvelut, jotka voidaan toteuttaa kustannustehokkaasti samalla uudistaen kaupungin taloutta kestävään suuntaan, on vihreiden tavoitteiden ytimessä.

Vihreiden kuntavaaliohjelmassa linjasimme, että korkeakoulut ja vahva taiteen ja kulttuurin kenttä luovat Rovaniemestä elinvoimaisen sivistyskaupungin, jossa voidaan hyvin. Tämä on itselläni tärkeä tavoite, kun ammattiosaamiseni on juuri taiteen ja muotoilun koulutuksessa sekä taiteen, muotoilun ja kulttuurin aluetalousvaikutuksissa.

Koen, että Rovaniemen päätöksenteossa olisi tunnistettava nykyistä paremmin arktisen muotoilubrändin potentiaali, kaupungin vahvuudet ja monipuolisen elinkeinorakenteen merkitys. Luovien alojen kasvua on tuettava Rovaniemellä entistä enemmän, sillä elinvoimainen luovien alojen yrittäjyys tukee muidenkin alojen kehittymistä. Tätä teemaa, sekä vihreän siirtymän välttämättömyyttä ja mahdollisuuksia, aion tuoda tänäkin vuonna esiin.